Pitäisi olla iloinen kun joulukin on tulossa, mutta joku taas ahdistaa aivan sikana niin että toivoisin että minulla olisi edes jotain rauhoittavaa nappia minkä heittäisi ääntä kohti. Nukkuessa ei ahdista, mutta otin jo eilen puolikkaan nukahtamislääkkeen enkä haluaisi niitä peräkkäisinä öinä käyttää. En vain jaksanut kun valvoin vielä puolen yön jälkeen ja katsoin kelloa 01:18 vielä sen nukkulääkkeen ottamisen jälkeenkin. Heräsin kuitenkin vain viiden tunnin unien jälkeen enkä saanut pitkitettyä enää. Päikkärit venyivätkin sitten taas...

Itkukin on koko ajan ihan tuossa silmien takana ja nenäontelossa valmiina tulemaan. Pidän sitä koiran kuolemasta johtuvana suruna, mutta on siinä nyt jotain muutakin. Sen piikkiin se on helppo pistää. Olen miettinyt sitä taas liikaa, ja jossitellut. Vaikka tiedän että se koiran lähtö ei tuon paremmin olisi voinut mennä. Ehkä sen olisi voinut lopettaa hieman aiemmin, mutta kun ei voinut tietää. Ja parempivointisen koiran lopettaminen olisi kuitenkin tuntunut vielä pahemmalta, jos mahdollista. 

No nyt vasta itkettääkin, kun siitä aloin kirjoittaa. Otan sen nukkulääkkeen ja menen sänkyyn kierimään. Hyvää joulua!