En nyt tykkää olostani yhtään. Tiedän kyllä, mistä se johtuu, mutta se tieto ei helpota yhtään. Ahdistaa ja pelottaa mitä enemmän sitä ajattelee. Ei tavallinen ihminen varmaan ymmärräkään, miten voi pelätä sitä, että turvalliseen ryhmään tulee ulkopuolisia, toisten jäsenten "omaisia"... en pidä yhtään siitä. En ole ollenkaan edes varma, että se on hyvä juttu ylipäätään ryhmän kannalta. Ainakaan ei pidä olettaa, että siitä tulisi normaali ryhmäkerta, jossa ihmiset voisivat avautua. Eihän siellä uskalla edes puhua. Ryhmäläisillä on vaitiolovelvollisuus, mutta heidän omaisillaan ei. Sikäli kun tuollaisella vaitiolovelvollisuudella edes tekee mitään - rangaistuksena lienee ryhmästä pois potkiminen, mutta ketä sellainen heilauttaa? Mitä tapahtuu, jos kerron vaikkapa, että siellä käy Elastisen vaiettu velipuoli? Saanko sakkoja? Torutaanko minua? Joudunko vankilaan? 

No, jos siellä nyt vaikka joku mainitsee, että "Kun Wingo viime kerralla kertoi väkivaltaisesta appiukostaan..." niin rikotaanko silloin vaitiolovelvollisuus, kun kerrotaan tuollainen asia sellaisten ihmisten kuullen, joille asia ei kuulu? Esimerkkinä nyt siitä, miksi se ei mielestäni toimi noin, tuo homma. Siellä on kuitenkin totuttu vapaasti puhumaan, jos joku onnistuu olemaan rento ja puhumaan vapaasti, niin saattaahan se lipsahtaa. Ja muutenkin on ollut kova homma tutustua niihin ihmisiin, uudet kasvot on aina vaikeita, vaikka olisi uusia ryhmäläisiä. Saati ulkopuolisia, jotka tulee tapaamaan vain tämän kerran. Toivottavasti. Huokaus. Ahistus. 

Ja toisaalla olen ryhtynyt leikkiin, jota en ehkä kestä. Viitaten sananlaskuun "Ken leikkiin ryhtyy, se...jne." Sekin ahistaa. Mitä sitä pitää joka soppaan se lusikkansa tyrkätä?!

Kaikenlaiset aktiviteetit loppuu kesää kohden - pitäisi tuntea itsensä vapaaksi ja riemulliseksi, niin kuin ala-asteen aikana koulun päättäjäisissä suvivirren soidessa. Blah.