Mielialalääkeannostus on tapissa, ja silti vaan voisin kuolla. En vain jaksa tätä hyödytöntä elämääni. En jaksaisi hyödyllistäkään, though. Ihmisten kanssa keskusteleminen on hankalaa ja pelottavaa, kun en muista sanoja. Poislukien oma perhe, joka sujuvasti täydentää puheeni. Perhe ♥ joka pärjäisi kyllä hyvin ilman minuakin. Aikuisia ihmisiä kaikki.

Näin viime yönä unta, että tyhjennettiin tätä meidän taloa, ja olin aivan raivona, huusin kaikille rumasti. Herättyäni oli ihan sellainen olo, kuin pitäisi pyytää anteeksi - pyysin anteeksi unessakin, mutta Hippu sanoi että ei anna. 

Eilen Tintti oli krapulassa koko päivän, itse olin kamalan väsynyt kun tultiin kaupungilta (otettiin tytär mukaan sieltä) ja sanoin, että pitäisi tehdä ruoka ja käyttää koirat lenkillä, olisko ketään tekemään jompaakumpaa, mutta kukaan ei tarjoutunut mihinkään. Armas laski vettä pottukattilaan ja laittoi sen liedelle. Sitten meni sohvalle nukkumaan. Tarjoutui tulemaan seuraksi koiralenkille, totesin että ei se minua yhtään auta. Tein siis ruuan, söin ja käytin koirat lenkillä, sillävälin kun Armas kuorsasi sohvalla ja Tintti poti vintissä. Hippu oli töissä. 

Ulkona on paska ilma vaihteeksi. Vesisadetta luvattu enempi vähempi koko päiväksi. 

Sisko kutsui minut lepolomalle, kun kouluilla on talviloma. Hippu meinasi ensin mennä tälle minun siskolle, mutta sitten kun hänen suunnitelmansa varmistui pari päivää sitten, että ei menekään, niin saatoin ruveta itse suunnittelemaan matkaa. Olin jo sopinut Tintin kanssa, että se on kotosalla ainakin osia päivästä, että koirille ei tule niin pitkä päivä yksin. Armas sai tietysti slaagin, alkoi vängätä asiasta. Olisi pitänyt ottaa mukaan Tintti (vaikkei hän edes erityisemmin halunnut) ja koirat, ja sitten kun koirat on mukana, pitää toisella tavalla miettiä kuljetuksiakin, ei voi ottaa junaa jolta sisko ei voi meitä hakea, ja hänen vapaapäivänsä taas menivät vähän hassusti sen suhteen. Sitten Armas alkoi tuumia, että hänkin voisi lähteä, jos käydään viikonloppuna. Mutta hän ei voinut tietää sitä vielä, ja junaliput piti varata ajoissa, kun talvilomalla junat myydään nopeasti täyteen. Ja että voisi ottaa ehkä maanantainkin vapaaksi, mutta ei voinut tietää, ja minulla jo meinasi hermot palaa, kysyin miksi hänen pitää tehdä kaikki aina niin vaikeaksi. Ei HÄN tätä vaikeaksi tee, väitti vastaan. Ostin sitten ne liput, perjantaina jotenkin mennään ja maanantaina tullaan pois. 

Ihmettelin moista mustasukkaisuuden puuskaa taas, ja mietin, onko Armaalla itsellään taas jotain sutinaa jonkun kanssa ja projisoi minuun. Mutta aivan sama. Henkisesti välillä vaan olen niin loppu. Onneksi enimmäkseen ei ole tällaisia mittelöitä. Pitäisi keksiä jotain muuta ajateltavaa, ettei mieli jauhaisi vain sitä, miten väsynyt ja turha olen.