Onneksi on viikonloppu taas takana. Jos olisi rahaa, voisin lähteä siskon luo tai toisen siskon luo tai jonnekin hevon helvettiin täältä. Mutta vaikka olisi varaakin itse matkustaa, niin enhän voi vain lähteä ja jättää lapsia tänne, jos he haluaisivat mukaan. Tuskin haluaisivat tänne isänsä kanssa jäädä. Ainakaan viikonlopuksi. On se jumalauta kumma, että melkein joka viikonloppu pitää tapella samasta asiasta, esittää samat argumentit puolin ja toisin! 

Otin asian puheeksi sunnuntaiaamuna, kun Armaskin oli selvin päin, että miksi tämä asia tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan. Ei puhunut ensin yhtään mitään, mutta kun lypsämällä lypsin, muun muassa kysymällä  "miksi et selvin päin halua keskustella, ja minua haukut sitten keskustelukyvyttömäksi, kun en halua jutella kun olet juovuksissa" sanoi, että kun hän "ei ymmärrä, miksi niin pienestä asiasta pitää tehdä niin suuri juttu". Siis toisia saa kiusata viikonloppu toisensa jälkeen, koska ei ymmärrä, miksi he kiusaantuvat?! Sanoin, että sitten sinulla on ymmärryksessä vikaa, jos et ymmärrä sitä, että toiset eivät pidä samoista asioista kuin sinä ja samalla hetkellä kuin sinä. Taisi hiukan loukkaantua. Jos ihminen on juovuksissa ja muut selvin päin, ei juopunut voi käsittää, miksi muut eivät halua muuttaa taloa kapakaksi - mutta ei selvin päinkään halua myöntää, että kännitoimintansa häiritsee muita, vaan kääntää asian niin päin, että vika on muissa. 

No kysehän oli taas siitä musiikin pauhaamisesta. Kävimme lauantaina reissussa, ja palasimme sieltä noin kello 14.30. Välittömästi Armas suhautti ensimmäisen kaljatölkkinsä auki. Jäi ulos niitä kaljojaan juomaan ilmeisen nopeassa tahdissa. Useampi oli jo juotuna, kun tuli syömään käsky. Tuli kuitenkin syömään jossain vaiheessa, eikä tyytynyt nestemäiseen ruokavalioonsa. Kaverinsa kävi, ja hänelle jo ryhtyi esittelemään bluetooth- systeemillä toimivaa kaiutinta musiikkeineen, aika pian oltiin jo vaiheessa Petri Nygård ja hirvilimu. Kaverin lähdettyä tuli tietysti tylsää, ja tuli sisälle huudattamaan musiikkia, ja kun protestoimme, tuli se sama riita samoine vuorosanoineen. Ei mene kaaliin, että vaikka olisikin hyvää musiikkia, ei sitä jaksa kuunnella isolla volyymilla silloin, kun ei huvita. Varsin vahvasti se meillä myös liittyy siihen, että Armas on kännissä, ja tekee asiasta vielä epämiellyttävämmän. 

No, sitten mökötettiin ja oltiin taas suuren vääryyden uhria "kun ei saa musiikkiakaan kuunnella". 

Myöhemmin, kun lapset oli muualla, kysyin, "meneekö meillä huonosti" ja "pitäisikö asialle tehdä jotain" mutta hänellä ei ainakaan ollut mitään valittamista. Sanoin, että meillä ei ole enää mitään yhteistä, ei yhteisiä juttuja, ei enää koskaan naureta yhdessä. Hänen mielestään se oli minun keksimä juttu - kysyin, että oliko sekin minun keksimää, että meillä joskus on ollut jotain yhteistä. Ei vastausta.