Siivoilin päivällä piipukorjaajien jälkeensä jättämiä laastijauhoja saunan lattialta, ja se pöly nousi nenään ja kirveli. Oli muuta hommaa, etten niin kovin siitä häiriintynyt, mutta illalla, kun olin sängyssä aikani kirjaa lueskellut ja päätin yrittää nukkua, se alkoi tuntua niin ikävältä, pistelevän kuivalta, että totesin nenähuuhtelun olevan paikallaan. 

Alakerrassa huomasin kellon olevan kymmenen ja Armaan istuvan sohvalla läppäri syliotteessaan kirjoittelemassa. Normaalisti arki-iltaisin hän on kymmeneltä jo unessa. Sanoin sitten kevyeksi tarkoitetun (okei, pienen piikin sisältävän) huomautuksen "Onko niin hyvät keskustelut, ettet nukkumaankaan ehdi?" ja sieltä tuli heti närkästynyt "olisin minä tullut nukkumaan ihan kohta!" Kolusin siinä kaappeja ja laatikoita yrittäen etsiä mittalusikkaa, jolla mitataan nenäkannuun oikea määrä suolaa (en löytänyt) ja hetken päästä kuului "Mikä juttu tuo nyt taas oli olevinaan?" No, tyhmäkin tietää mikä juttu se oli, mutta nähtävästi osuin taas niin hermoon ja oikeaan, että halusi oikein ruveta penäämään. Jos olisin viitannut sanallakaan taannoiseen "illan keskustelut"-gateen, olisi ollut sota valmis, joten sanoin vain "ei mitään". 

Mutta ei se riittänyt; kun olin nenäni huuhdellut ja palannut sänkyyn Armaan viereen, hänen piti vieläkin ottaa asia esille, ja ruveta kyselemään, mitä varten semmoista sanoin taas. Sanoin, että mitä sinä siitä alat jahnaamaan, sehän oli pikkujuttu, niin hänen mielestään se ei ollut pikkujuttu! Oli niin ärsyttäväkin! Edelleen aistin sotakirveen heiluttelua ja sanoin vain, että "eilen nukuit jo tähän aikaan". Mikä siinä asiassa on niin herkkää, että siitä pitää nostaa heti mekkala? Tai yrittää nostaa. 

Muutenkin olen viime päivinä huomannut, että jos yritän pitää puoliani, saadaan riita aikaiseksi käsittämättömän mitättömistä asioista, jos minä en sulje suutani ja ole hiljaa ja niele kaikkea. No, niitä pieniä asioita. Minä taas olen alkanut vaatia oikaisua niissä pienissäkin asioissa. Ehkä se on hyväkin asia, että en enää pelkää suututtaa toista? 

Esimerkiksi eräällä autoreissulla Armas mietti ääneen, "oliko meillä ruokaa tänään" tjsp, ja minä käsitin että hän kysyy, oliko meillä varattuna aineksia lämpimän ruuan tekoon sille päivälle. En siis ollut tehnyt sinä päivänä vielä lämmintä ruokaa. Hän tarkoittikin sitä, että onko se jo syöty sinä päivänä. Minä sanoin, että aika huono muisti on, jos ei muista, onko syönyt. Hän loukkaantuneesti sanoi, että "no ei tartte ruveta tuolla lailla", ja kun ihmettelin että no onhan se nyt hassua ja mitä minä nyt taas sanoin huonosti, niin alkoi huuto siitä, miten minä suutun mokomasta. Sukeutui ihan järjetön kina aivan turhasta, en voi tajuta miksei vain voi antaa olla! Tai miksi minä olen aina se, jonka pitää ymmärtää antaa olla kun toinen mussuttaa ja vinkuu ja syyttää minua kaikesta?! Ollaan kuin pahaiset kakarat. Ja minun mielestäni toinen on vielä enemmän kakara, kun sanoo jotain ja seuraavassa hetkessä väittää ettei olekaan sanonut. No minua alkoi jo naurattaa, sanoin että olet ihan mahdoton, mutta eihän suuttuneelle ihmiselle saisi nauraa, varsinkaan jos hän on auton ratissa...

Onhan se tietysti suututtavaa, kun hajamielinen ja joustava ihminen muuttuukin yhtäkkiä joustamattomaksi, ja jopa muistaa mitä on puhuttu.