Mitä ihmettä teen kera lapsen, joka ei halua käydä koulua? Kyseessä on pyöreästi kahdeksan ja puolen keskiarvolla peruskoulunsa päättänyt tyttö - eli päätä ja oppimiskykyä kyllä on, se on todistettu, mutta motivaatio on täysin hukassa. Lukio on vaikea, ei kiinnosta, ei tee tunneilla (osalla tunneista) mitään ja opettajat vittuilee. Varmasti ihan aiheesta - lukio on kuitenkin jo erilainen oppilaitos kuin peruskoulu, jonka kaikki lapset joutuu pakosti käymään elleivät tule täysi-ikäiseksi kesken koulun. Siellä odotetaan oppilaalta jo omaakin aloitteellisuutta ja sitä motivaatiota opiskeluun. Aikuismaista käytöstä.

Masennus on osittain tuossakin takana, mutta apua ei suostu ottamaan vastaan. Ei tukiopetuksen muodossa, ei terveydenhoitajan juttutuokioiden muodossa, ei kuraattorin muodossa. Kaikkea on tarjottu. Tänäaamuna oli keskustelu aiheesta, meni huutamiseksi ja itkemiseksi puolin ja toisin ja itsemurhalla uhkailu myös otettiin käyttöön lapsen taholta. Kuten oli odotettavissakin. Suutuin. En jaksa.  EN   VAIN   JAKSA. En tiedä enää, mistä pyytäisin apua. Paska äiti, kun ei pysty lapsensa kanssa edes puhumaan, helpon ja kiltin lapsensa, joka pärjää (pärjäsi) hyvin koulussakin. Olen heti kyvytön ja keinoton ja ääliö, kun tulee hieman haasteellisempia tilanteita. En osaa sanoa mitään järkevää. En tosiaankaan ole mikään fiksu ihminen. Kuitenkin kuvittelin olevani kyvykäs lapsen hoitamaan, kun sellaisia päätin ruveta tekemään. Mitäs läksin. Tässäpähän sitten nautin vanhemmuuden iloista.