Eläköön ja halleluja Vuodatuksen kommenttitoiminnot. En saa niitä tänne näkyviin niin, että voisin erikseen vastata, vaikka ne näkyy julkaistuissa. Laitan siis vain uuden postauksen.

Tytön oma käsitys oli, että kun hänellä on jo muutenkin minimimäärä kursseja, niin ne ei siksi halua/voi keventää. Ei ne halua näköjään järjestää edes sitä OHR:n kokoustakaan, tuntuu siltä, että ne vaan haluaa Hipun sieltä ulos. Ei mitään joustoja eikä vastaantulemisia. Sinne halutaan vain niitä onnistujia. Ei ihme, että kehuvat aina, kuinka hyviä lukiolaisia heiltä valmistuu - tokihan, kun huonot oppilaat heitetään ulos. Eikä Hippukaan huono ole (no jotain kai kertoo 8,6 keskiarvo päättötodistuksessa) mutta hänellä on vain kouluväsymys. Opon kanssa puhuin puhelimessa, sanoi ettei koulu ole mikään avohoitopaikka. Törkeä ämmä. Ensi viikolla on kokous, jonne tulee nuorisotyön ohjaaja esittelemään jotain työtoimintaa. No, kyllä se käy, jos Hippu ajatuksesta tykkää, mutta vituttaa tuo niiden asenne. 

Opo esitti asian niin, että Hippu häiritsisi muita opiskelijoita ja kiukuttelisi opettajalle, mutta tyttö itse kieltää niin tekevänsä, ja oli itsekin sellaisia puheita kummastellut siellä puhuttelussaan. Kysyin suoraan opolta, että voiko muka potkia koulusta pois, jos ei tee mitään pahaa vaan saa vain huonoja numeroita eikä ole kiinnostunut oppimaan, niin vastasi kierrellen jostain rehtorin mahdollisuudesta antaa varoitus. Mistähän varoitus annettaisiin? Huonoista tuloksista? Huonosta asenteesta? Ei ole edes poissaoloja, joihin tarttua, kun tyttö menee joka päivä kouluun, ei riko sääntöjä ja sitäpaitsi joillain tunneilla ihan osallistuukin. Tekee tehtävät, jos osaa. Ei muuten voi sellaista oppilasta erottaa.

Mussutti jostain etenemisesteistä, että jos feilaa kaksi ensimmäistä kurssia, ei voi kolmannelle osallistua ennenkuin on suorittanut hyväksytysti ne ekat, mutta jos ja kun ei ole tarkoituskaan käydä lukiota loppuun, niin mitä se haittaa? Siinähän se sitten keveneekin, kun voi jättää etenemisesteiset kurssit pois. Olisihan se kiva, että jonkun kurssin saisi suoritettua hyväksytysti, aina se plussaa sellainen olisi. Ei etenemiseste ole erottamisen syy.

Koulupsykologi olisi ehkä ihan kiva saada langan päähän, mutta ei tahdo vastata, eipä tietenkään, kun on asiakkaita.

Työurakka meni hyvin, mutta kroppa ei tahtonut jaksaa. Neljä päivää näyttää olevan maksimi, tänä aamuna olisi lähtö ollut jo kiven takana. Heräsin yöllä monta kertaa, migreeni kolkutteli mutta olin niin väsynyt, että en jaksanut nousta. Illalla kyllä jo ajattelin, että voi tulla migreeni, että otanko lääkkeen ja vesimukin sängyn viereen, mutta jostain syystä en niin kuitenkaan tehnyt. Ja onneksi se ei äitynyt pahaksi, vaan olo korjaantui siedettävän tuntuiseksi puolikkaalla sumatriptaanilla ja pääsin liikenteeseen - vein kolme lasta kouluun, kävin psyk. hoitajalla (vuodatin 1h 15 min!!! Siis normiaikahan on 45 min... mutta onhan tässä nyt tapahtunutkin aikalailla) vein asiamiespostiin kirjeen lomituspalvelulle, mutta eihän se minnekään kulje kun on lakko eli en saa niitä palkkarahoja ennenkuin vuoden vaihteessa, ostin arvan, kävin kaupassa ostamassa syötävää ja apteekissa ostamassa lisää migreeni- ja särkylääkkeitä. Niin ja tankkaamassakin vielä. Nyt ajattelin mennä nukkumaan. Ihan oikein sänkyyn.