tiistai, 21. tammikuu 2020

Masistelemista

Taas masentaa liikaa. Nostin vähän lääkkeen annostusta. Viikonloppuna valvoin kun Hippu oli Helsingissä ja oli luvattu hakea hänet yöllä, tai siis lähinnä aamuyöllä junalta lähikaupungista, ja kun makasin sängyssä valvoen, kiristyi hartiat ja niska ja kun ne yhden päivän jumitti, niin tuli inha päänsärky. 

Kokeilin ensin kaikki perinteiset - liikunta/ulkoilu, jumppa/jooga, käsikauppalääkkeet, uni, eikä mikään toiminut. Paheni vain. Sitten oli pakko ottaa migreenilääke, ja kun kärvistelin niissä perkeleellisissä haittavaikutuksissa, niin ihan itketti kun oli niin kurja olo ja potutti. Mietin, miten kummassa jaksaa ne ihmiset, joilla on oikeasti kipuja ja pahoinvointia sun muuta kamalaa koko ajan, esimerkiksi jonkun sairauden tai sen hoidon takia. Itse olen valmis kuolemaan jo ihan muutenkin, saati sitten pienten kipujen ja muun paskan kourissa. No, onneksi päänsärky ja samalla myös hartioiden kireys hellitti. Tässä se nähdään, että se on noidankehä; hartiat kiristyy -> pää särkyy -> hartiat kiristyy lisää päänsäryn takia. 

Tämä kurja talvikin on kyllä osasyyllinen; harmaata ja sadetta. Uutisoivat, että harvemmin on tammikuun lämpötilat kuin huonona kesänä, mutta nyt on. Tänään PITÄISI paistaa aurinko, mutta saapa nähdä. Jos paistaa, niin teen pitkän kävelyn metsässä.

tiistai, 14. tammikuu 2020

Pitihän se arvata

Jatkoa eiliseen: Armas kun oli sitä mieltä, että sinne Pinkojien tapahtumaan on mentävä, koska on SOPINUT asiasta sen naisen kanssa. Kärtti minua kysymään siskolta, kävisikö toinen ajankohta. Olisin mieluusti hieman odottanut, koska tunnen Armaan sen verran hyvin, että hän aina pyrkii sotkemaan selvät suunnitelmat, ja niin kävi nytkin. Kun olin siskon kanssa sopinut toisesta ajankohdasta, kertoo Armas iloisesti, että se alkuperäinen sopii sittenkin, kun hän oli keskustellut naisen kanssa. Kun edellisenä päivänä ei voinut puhuakaan siitä mahdollisuudesta, että asiasta edes keskustelisi. En enää suostunut vekslaamisiin, olinhan aavistanut tämän. Monesti on käynyt niin, että suunnitellaan jotain, sitten muutetaan suunnitelmia, sitten palataan entiseen ja lopulta kukaan ei enää tiedä, mitä on sovittu ja mihin ajankohtaan. Saa ite nyt sitten selitellä sille naiselle halutessaan, mitä selittelee. Mutta suututtaa ja ärsyttää silti. 

Kysyin, miksi alkoi sitä sumplia, vaikka aiemmin sanoi ettei voi, kun on SOPINUT, ja kun on uusi ajankohtakin kysytty ja järjestetty. Uhriutui sitten, että hänhän vain kertoi, että se alkuperäinen suunnitelmakin voidaan toteuttaa, eikö se olekaan hyvä asia. Suuttuikin ehkä hiukan, ja siihen se keskustelu jäi, kun en alkanut jankkaamaan.

maanantai, 13. tammikuu 2020

Joko taas

Armas ilmoitti minulle tässä jonain päivänä olevansa menossa lauantaina harrastusyhteisönsä, sanotaan vaikka Pinkojat, erään jäsenen kanssa hieman harrastukseen liittyvään tapahtumaan. Normaalisti en kysele, mutta joku pani minut nyt kysymään mies vai nainen - no nainen. Kysyi olenko minä halukas lähtemään samaan tapahtumaan. En ole vielä päättänyt, ei kyllä yhtään kiinnosta ja luulen, että jään kotiin.

Eilen sisko kutsui meidät kylään, ja kun ensi viikonloppu on Armaalla ns. pitkä eli perjantaikin on vapaa, niin kysyin josko voitaisiin mennä, mutta se tapahtuma. Kun hän on SOPINUT menevänsä. Ja kun nainen oli ostanut jo junaliputkin! "Heille", on kuulemma tulossa eksänsä kanssa, joka ei kuulu Pinkojiin. Tapahtuma toki jatkuu viikkoja, että Armas voisi käydä itse siellä milloin vain (on käynyt ennenkin) mutta nyt vain pitää päästä juuri tämän naisen kanssa, kun hän on SOPINUT. Ja eihän hän viikollakaan voi käydä, kun on töitä!

Mutkutin, että kun on pitkä viikonloppukin silloin, olisi pitempi aika olla siellä. Armas arveli saavansa vapaapäivän seuraavaksikin viikonlopuksi, jos pyytäisi. Sanoin, että jos pyytämällä voit saada vapaapäivän, niin voithan sitten pyytää sen sitä viikollatapahtuvaa tapahtumakäyntiäkin varten. Ei kommentoinut. 

En nyt taas ymmärrä, mikä tuosta tekee niin tärkeän. Kyllä ennenkin on voinut asioita perua ja sopia toisella tapaa. Ei nyt. Ei voi, kun on SOPINUT näin. Sopimuksen purku ei taatusti häiritsisi tuota naista, mutta Armasta näköjään ihan hirmuisesti. 

Sivumennen sanoen, kyseisen naisen nimen kun laittaa googleen, tulee todella kauniin naisen kuvia, liekö sillä osuutta asiaan :) 

 

sunnuntai, 22. joulukuu 2019

Nyt ärsyttää

Pitkän aikaa onkin ollut niin mukavaa, mutta nyt taas pienet asiat hyppää silmille ärsyttämään. Esimerkiksi tapa röyhtäistä oikein suu auki ÄÄÄÄÄ ja vielä puhaltaa perään PHHHH. Mainitsin asiasta, ja nyt Armas on alkanut röyhtäyksen perään sanomaan "anteeksi". 

Eilen hänen ainoa juustosämpylänsä oli homeessa, ja kysyi saako syödä minun kaura-tattarileivän. Söi, ja valitti että ei maistu miltään. Sitten myöhemmin valitti, että tulee nälkä, kun se leipä oli niin pieni. Ja todellakin suuntasi nämä sanansa minulle, minuun katsoen ja vastausta odottaen. Aivan kuin se olisi ollut minun syyni, että lempileipäni oli pieni ja mauton. Sitten kun sanoin, että ei ollut pakko syödä, älä jaksa valittaa siitä leivästä, niin suuttui että ei hän valita, hän vaan sanoi, ja eikö nyt saa sanoa mitään, pitää olla hiljaa. Huokaus.

Tänään mentiin kauppaan. Armas harppoo sisäänkäynnin ohi samalla selittäen jotain menosuuntaansa niin, etten kuule, ja kun itse aioin mennä sisään niin kysyin, mihin hän on menossa. Tiuski takaisin että "just olin sanomassa että menen katsomaan onko tuolla klapisäkkejä". Siis menee ja puhuu mennessään ja kaiketi olettaa, että kipitän hänen mukanaan kuuntelemassa puhetta. Ei voinut ennen sisäänkäyntiä sitä sanoa, vaikka hyvin olisi ehtinyt.

Pari päivää sitten anoppi totesi poikaansa katsoessaan, että "sullehan on alkanut tulla kalju" niin sitäkin piti oikaista sanomalla "Onhan se ollut jo kauan, mutta tukkamalli on ollut sellainen, että se on peittynyt", niillekin tuli siitä sanailua sitten. Tuo oli todella, todella yksinkertaistettuna sen sanailun alku. 

Olemme siivonneet täällä, paljon turhaa roinaa saatu roskiin ja tasoja siistimmiksi, ja Armas heti osteli kaikenlaista uutta roinaa pöydällä pidettäväksi. Joutavaa pölynkerääjää. Minä useaan otteeseen sanoin, että en halua että ostat "peilitaloa", jossa on valotuikkuja sisällä. Ei sillä ollut mitään väliä, mitä minä haluan tai en halua, vaikka tämä on minunkin kotini. Hän ostaa mitä hän haluaa. Tuossa nyt on kauniisti hänen peilitalonsa ja jaloviinapullonsa vierekkäin pöydällä. Toisella puolella on tequilaa ja suoraan edessä näkyy konjakkipullo. 

Nyt lähti jouluostoksille, ja ajattelin saavani olla rauhassa ja hiljaisuudessa hetken. No heti pärähti puhelin soimaan, piti kertoa minulle siitä, mitä pankkiautomaatti sanoi, kun yritti nostaa käteistä esikoisen lahjapakettiin. Selittää, mihin nyt menee ja mitä tekee seuraavaksi. Ei auta panna puhelinta äänettömälle, sitä kauheammat penäämiset siitä vain seuraa.

Molemmat lapsetkin palautuu tänään, vaikka Hipun piti tulla vasta huomenna. Poikakaverin luona on ilmeisesti ahdistava härdelli ja äiti raivona. Minä olen kuulkaa kiltti ja hyvä äiti kun vertaa muutamiin...

maanantai, 18. marraskuu 2019

Liian myöhäistä

Kävin vähän vielä nukkumassa, ja herätessä soi päässä "It's too late" :) mutta sen muut sanat ei kyllä tähän tilanteeseen päde.

Olen lapsuudesta asti kärsinyt turvattomuuden tunteesta, ja hakenut sitä sitten parisuhteesta. Kuvittelin, että turvallisempi vaihtoehto on valtion leivissä työskentelevä, vaatimaton, hiljainen ja älykäs mies, kuin sellainen "huithapeli". Jälkikäteen voi sanoa, että niin ei ollut. Mutta en tosiaankaan itke siinä mielessä menneitä, että voi kun valitsin silloin väärin. Hyvin tämä on mennyt.