Viinat ja kaljat ostettu ilman lainanottoa. Eilenillalla taas kärhämää, joka alkoi siitä, kun Armas istui sohvalla puhtaiden pyykkien päällä, ja niitä sen peffan alta kiskoessani (samaan aikaan, kun Hippu pyysi minua leikkaamaan kokonaisesta melonista hänelle paloja) tulin kaataneeksi hänen lähes täyden kaljatölkkinsä. Tuloksena pyykkien joutuminen takaisin likapyykkiin ja armoton lattianluutuus, joka jatkui kiukkusiivouksena. Siis Armas siivosi, ja komensi lapsetkin hommiin. Tulihan siisti keittiö, ei siinä mitään. Oikeastaan se oli alkanut jo siitä, kun Armas ryhtyi jokaperjantaiseen tapaan kuuntelemaan kännimusaansa... ihan hyvää musaa se enimmäkseen on ruvennut kuuntelemaan, kun olen siitä niin monesti valittanut - on meillä jotain yhteistäkin musiikkimaussa. Kyllä sieltä silti vielä joskus kuuluu Petri Nygårdin juoppoudenylistyslauluja tai Klamydiaa (voiko paljon sitä huonompia laulajia olla päässeenä niin suureen suosioon?) Mutta joka tapauksessa eilen Hippu paiskasi oven kiinni välistä, ja Armas ei yhtään pidä siitä, että ovi suljetaan. Minä puolustin esikoista, jälleen kerran käytiin se sama keskustelu, kuin monesti aiemmin. "Kaikki eivät halua kuunnella sinun musiikkiasi. On epäkohteliasta toisia asukkaita kohtaan pakkokuunteluttaa heillä, koska heilläkin on oikeus olla mukavasti kotona." "Ja minäkö en sitten saa koskaan kuunnella musiikkia?" "Saat toki, mutta voisitko vaikka käyttää kuulokkeita, kuten muutkin, jotka täällä musiikkia kuuntelevat?" Ja sitten ei mitään. Alkoi katsoa elokuvaa musiikin sijasta.

Sivuheittona tähän väliin: lasten täti, olkoon nyt vaikka Tomera, on "lainannut" lapsiamme kesäisille matkoille - ja joskus talvellakin. On ollut tapana suunnata joka kesä tietylle rannalle ja leiriytyä, yleensä Tomeran aviomiehen asuntoauton kera. Tänä kesänä asuntoauton omistaja ei tule mukaan, joten Tomera vuokrasi neljän hengen mökin ja aikoo sinne lasten kanssa. Koska se on neljälle hengelle, ja Tomera, Hippu ja Tintti tekee yhteensä vain kolme, niin olen saanut ehdotuksen liittyä seuraan "tyttöjen reissulle". Se kylläkin tietäisi sitä, että jouduttaisiin käyttämään minun autoani, koska Tomeran autoon mahtuu vain kaksi matkustajaa. 

Olin pitkän aikaa kahden vaiheilla - pieni "lapsiloma" kelpaisi minullekin, eikä kahdenkeskistä - öhöm - aikaa ole Armaalla ja minulla ollut aikoihin. Tässä meidän pienessä mummonmökissä kun ei voi tehdä mitään, ettei kaikki mökissäolijat kuulisi. No, parisuhteen kannalta sellaista tietysti olisi oltava, nimenomaan miehen takia, vaikka itse taidan pärjätä mainiosti ilmankin. Eilisen episodin aikana sitten tuli varmuus, että lähden sinne rantalomalle - jotenkin alkoi tuntua ahdistavalta se toinen vaihtoehto: kännäävä, kaljanhajuinen, huonoa musiikkia kuunteleva Armas; pelkkää kotonaoloa, koska Armas ei halua minnekään ja muutenkin hän on krapulassa vähintään alkuiltapäivään asti. Pari lemmenhetkeä ei korvaa muuta tylsyyttä. 

Sanoin sitten että älä välitä Armas, ensiviikonloppuna saat kuunnella huonoa musaa ja katsella pelottavia elokuvia eikä kukaan valita, eikä koiriakaan tarvitse käyttää pihalla. Siitäkös hän sitten otti nokkiinsa lisää. On, ja on ollut jo aiemminkin käsittämättömän loukkaantunut, koska häntä ei ole kysytty mukaan. Haloo; neljän hengen mökkiin ei mahdu viittä, lisäksi hän on pitänyt jo lomansa ja käy töissä, ja matka sijoittuu puoliksi arkipäiville. Sitäpaitsi olen kysynyt, kysyin eilenkin, että no haluatko mukaan, sitten pitää vuokrata toinen mökki eikä sinulla ole enää lomapäiviä. Siihen nähden, että tämänhetkinen tiedossa oleva rahanmeno on sama, olen minä sitten mukana tai en. Viime kesänä minä en saanut töistä lomaa, kun perhe oli lomamatkalla, mutta en purkanut loukkaantumistani perheenjäseniin, jotka pääsivät lomalle. Hieman työnantajaan, mutta otin sitten yksinoloni ihan loman kannalta. Miten ihanaa, kun sai tulla ja mennä niinkuin itse halusi, ottamatta koko ajan huomioon muita. Mutta ehkä Armas tekee sitä muutenkin, niin ettei huomaa yksinolossa mitään etua normielämään verrattuna.

Mietin tänäaamuna (heräillessäni unesta, jossa olimme eroamassa Armaan kans, vasten minun tahtoani, ja hän jätti minut yksin selviämään asioista, joiden selvittämiseen minulla ei ollut tietoa ja hänellä oli) miten se ihminen aina suuttuu kaikesta ja vierittää kaikesta syyn ja aiheen toisten niskoille. Jos hänen seuransa ei miellytä muita sellaisenaan, on syy muissa. Toinen vaihtoehto on ryhtyä marttyyriksi: mikä hänessä on vikana, kun hän ei kelpaa. Tämä moodi on tullut tutuksi varsinkin haluttomuuteni tiimoilta. Siinäkin jotenkin se syyllisyydentunto vain tulee minulle. Mutta vähänpä Armaskaan omaa käytöstään muuttaa siihen suuntaan, että miellyttäisi muita enemmän. Seksissä se nopeasti unohtaa pyynnöt ja ehdotukset, ja palaa samaan vanhaan. Musiikissa se vain jankkaa sitä, kuinka Olavi Virta oli hieno laulaja (ja soittaa tasan sitä yhtä kappaletta) ja Topi Sorsakoski tai Klamydia tai Sabrina tai mikälie on niin hyvää musaa, eikä mene kaaliin, että muut voivat olla eri mieltä. Hän ei ylipäätään ymmärrä, miksi ihmiset ajattelee ja tekee erilailla kuin hän. Koska sehän on hänen mielestään väärin, ja hänen tehtävänään on oikaista ainakin musiikkimaku pakkokuunteluttamalla mielestään hyvää musiikkia.

No, mietin sitten itseäni, kysyin että millä tavalla minä itse sitten sellaiseen suhtaudun. Jos minusta ei pidetä seurassa esimerkiksi. Onko syy minussa, muutanko käytöstäni odotetunlaiseksi vai syytänkö muita, kun heille ei tämmöinen kelpaa? Ennemminkin taidan läheisriippuvaisen tavoin muotoutua toisten mieleiseksi. Pyrkiä ainakin muotoutumaan - kehollisesti en kohta enää mahdu mihinkään muottiin, vaan pursuan yli. Mikä minä olen moittimaan aviomieheni käytöstä, kun itse olen tällainen? Kaukana täydellisestä, niin psyyken kuin fyysenkin puolesta. Ennemminkin vetäydyn kolooni ja yritän olla huomaamaton ja pysyn poissa seurasta, jota läsnäoloni ei miellytä. Koulu- ja työpaikkakiusaus on onneksi osaltani takana (ellen sitten oma-aloitteisesti hakeudu sellaiseen) mutta joitakin sosiaalisia tilanteita on pakko kestää. Ja kotona yritän ottaa sen oman tilani, vaikka se sitten järkyttäisikin aviomiestäni.