En sitten voinut olla hiljaakaan. Miksei sitä osaa ihan nätisti sanoa, miksi pitää odottaa että on vihainen, ennenkuin avaa suunsa? 

Lauantaina Armas nukkui krapulaansa yli puolille päivin, ja minä riuhdoin jätekuormaa autoon (ja autosta) yksin, että oli ihan lihakset kipeät sunnuntaina ja mustelmillakin olin. Niin, enhän minä pyytänyt apua - tuskin olisin saanutkaan krapulaiselta, joka valitti kurkkukipuakin sitten herätessään. Jäteauto vaan sattui olemaan paikkakunnalla juuri silloin ja kello kolmeentoista mennessä sinne piti ehtiä. 

Se perjantaina saamani tieto siitä mesettelystä ei ensin tuntunut millekään, mutta kyllä se silti siellä taustalla painoi mielialaa varmasti. Sunnuntaina pakkasin liiterissä ison määrän pahveja, että vien kierrätykseen, kun niitä ei näköjään kukaan poltakaan, niinkuin ennen on tehnyt. Kelejä on kyllä ollut, ei ole paljon metsäpalovaroitus kurittanut menneenä kesänä. Pakkasin samalla varmaan suuttumustakin, mietin asioita liikaa. Laitoin pahvit auton takakonttiin, ja ajattelin viedä ne sitten, kun pääsen liikkeelle - Armaan auto oli edessä, etten päässyt ennen hänen lähtöään. 

No, kysyi sitten jossain vaiheessa iltapäivää, että sopiiko hänen lähteä kuvaamaan. Sanoin, että sopii, niin pääsen minäkin ajelemaan. Ei sitä olisi pitänyt sanoa. Kun Armas ryhtyi kyselemään, minne olen menossa, tulppa irtosi... Tuli jätteenkeräysriuhtominen, joka mielestäni olisi ennemminkin miesten hommaa ja se, että kukaan ei enää meillä polta roskiakaan, kun istuu vain mesettelemässä akkojen kanssa päivä- ja yökaudet. Se naurettava haravointijätekasakin, joka piti keväällä peittää kun sade oli tulossa ja joka pyhästi luvattiin polttaa, on edelleen sen pressun kanssa makaamassa ruohikossa. No tietäähän sen, mitä siitä tuli. Raivoa ja pahvien siirto hänen autoonsa ja muka muodon vuoksi poltti muutaman pahvinkin sitten, ja minä pääsin sanomaan, että nyt saa pestä ulos kuivumaan ripustetut pyykitkin uudestaan, kun savustaa ne (ei kuitenkaan tarvinnut, kun ei haise niin paljon, eihän se paljoa polttanutkaan. Kunhan nyt muka saattoi sanoa jotain polttaneensa) vaikka aikaa olisi ollut muulloinkin sitä hommaa tehdä. Ja vielä kyseli, mitä muuta hänen pitää tehdä.

Sanoi, ettei muka tiennyt, että ne jätteet pitää viedä, vaikka olin puhunut jäteauton käynnistä. Ei tiennyt, että ne pari vuotta pihalla seisseet polkupyörän raadot pitää viedä pois. Kun en ollut sanonut.

Kyllä se nyt vaan joskus ennen ymmärsi senkin, että jätteet pitää toimittaa pois eikä kerätä niitä pihalle tai liiteriin. Siirsi taas kaiken vastuun minun niskoilleni, että kun en ole sanonut. Ei minun ennen tarvinnut käskeä häntä tekemään normaaleja talon pitoon kuuluvia tehtäviä, ja viimeksikin, kun sanoin niistä katkotuista vaahteranvesoista ja pihlajanoksista, että ne pitäisi viedä poiskin, niin katsoi kuin olisin ihan hulluja puhunut. 

No, sitten kun oli pahimman raivonsa purkanut, pyysi anteeksi, ja kun kysyin, että mitä pyydät anteeksi, ei osannut sanoa.