Ottaa aivoon ihan sairaasti, kun on elohiiri silmässä... ollut jo aamuseiskasta lähtien. 

Piti silloin päästä kirjottamaan tätä vuodatusta, mutta en päässyt, kun Armaskin nousi ylös melkein samantien. Lämmitin itselleni kupin eilistä kahvia ja istuin tietsikan ääreen, niin eiköhän Armas esittänyt pyynnön, että keittäisin kahvia. Sanoin, että joo jossain vaiheessa, niin se hermostui että hän tarkotti että nyt. Taas sen näki, että vaikka sanamuoto on pyyntö, se on tarkoitettu käskyksi, ja jos sitä ei noudateta, ei hyvä heilu.

Eilen Armas taas joi liikaa ja aloitti liian aikaisin, ja oli pahalla päällä sitten. Se soitti kaiuttimien kautta Youtubesta musiikkia, jota kukaan muu talossa ei olisi halunnut kuunnella. Sitten tuli biisi, joka sai minulle kyyneleet silmiin, sanoin, että surullinen kappale ja keittiöstä Tintti sanoi, että kamala kappale, ja sitten Armas suuttui ja paiski kaukosäätimiä lasipöydälle. Laittoi kuitenkin musiikin pois. Mielenosoituksellisesti.

Myöhemmin mykkäkoulua kuunneltuani kysyin, suuttuiko se oikeasti siitä, ja kuulemma kyllä, koska hän ei saa koskaan kuunnella mieleistään musiikkia, mutta muut saavat kuunnella vaikka minkälaista. Ällistyin, koska kaikki muut meillä kuuntelevat omaa musiikkiaan kuulokkeilla tietokoneelta tai mistä sitten kuuntelevatkaan. Armas on ainoa, joka tunkee omaa musiikkiaan vastahakoisten kuulijoiden korvista sisään väkisin! Taas niin käsittämätön väite, että en osannut muuta kuin huomauttaa, että niin, kuulokkeilla. 

Että se, joka on lähimmäisiään kiusannut melusaasteella, onkin yhtäkkiä uhri, jota sorretaan! Mutta eihän se ole uutta, samaa nurinperinkääntöä on ollut ennenkin. Asiat käännetään päälaelleen ja aina niin, että joku muu on syyllinen ja itse on uhri, tai muut väärässä ja itse oikeassa. Eikä käsitetä sitä, että toiset ei todellakaan ole aina samaa mieltä asioista, esimerkiksi nyt musiikista.