Heh, paskanaapuri menee naimisiin. Lopun alkua. Tai se on ollut sitä jo, kun vuosikausien yhdessäolon jälkeen on tylsistytty ja epätoivoisesti yritetään saada elämään jotain sisältöä - pesää ja poikasia. Viiden vuoden päästä ovat eronneet. 

Tämä paskanaapuri oli se, joka antoi lopullisen sysäyksen kahden koiramme lopetukselle, ja se johti siihen, ettei oikein toisiamme rakasteta. Itse olen jo päässyt asiasta yli, tervehdin tavattaessa (mitä tapahtuu todella harvoin, vaikka naapuruksia ollaan) mutta varsinkin Tintti kantaa kaunaa. Eikä ihme, kun on saanut niskaansa naapurin kiroustulvan. Jollakin lailla sekopää täytyy ihmisen olla, kun kiroilee lapsille (jotka eivät ole mitään pahaa tehneet) kuin turkkilaishuora. Ei mitään käsitystä vuorovaikutuksesta. 

Iloitsemme aina, kun ohikulkeva hevonen on tehnyt oikein ison munkkiläjän hänen talonsa kohdalle :)

Mutta piti sanomani, että kyseinen naapuri on itsekin joutunut luopumaan toisesta koirastaan, sitä ei ole kevään jälkeen enää näkynyt. Karma? Kuulemma ärhenteli sille vanhemmalle koiralle, ties vaikka lapsellekin. Mutta kylläpä kuului naapuri itsekin huutavan ja kiroavan koiralleen, ja välillä sieltä kuului niin surkeaa ulinaa, että hyvä on että pääsi koiraparka pois.

Viidessä vuodessa pääsee miesparkakin pois, sanokaa mun sanoneen.

Toisaalta joskus tuntuu, että voisin minäkin lähteä tästä omasta elämästäni pois.