No eilen sitten purkautui hiukan sitä turhautumista siihen, kun toinen on niin saamaton. Meillä on kuistilla käärittynä pari likaista mattoa joista Armas joskus sanoi, että pestään joskus. Eilen touhusin pihalla ja nokkoset poltti ja itikat söi ja hiki oli -  olin kerännyt kuivat pyykit koriin ja pyysin Armasta viemään sen sisälle tai pyytämään jompaakumpaa lapsista viemään, ja vielä piti komentaa lapsia poimimaan omansa sieltä korista ja hoitamaan ne kaappiinsa. No, Armas kun oli siinä pasteeraillut kamera kaulassaan ja kuvaillut kaikenlaista, sanoi ettei voi kantaa koria koska hänellä on kamera kaulassa. Hippu ei kuulemma jaksanut, kun jalkansa olivat väsyneet eräässä tilaisuudessa seisomisesta. Tintti käsitti asian niin, että piti vain omat vaatteet ottaa, ja tuli kaivelemaan sitä koria. Pahoilla mielin, kun käskettiin tulemaan ja tekemään. Sanoin, että älä siinä, kun vie se kori sisälle ja Armaskin siihen sitten äkäilemään asiasta Tintille, joka harmistui vielä enemmän. Ja minä sanomaan Armaalle, että etpä sinäkään voinut sitä kameraa kaulastasi sen vertaa ottaa. 

Touhuni päätteeksi ajattelin istahtaa hetkeksi kuistille lukemaan kirjaa, mutta sinne oli vaikeaa saada tuolia mahtumaan, koska ne mattorullat lojuivat lattialla. Kysyin, "Milloin hoidettaisi nuo matot?" ja Armas siihen sitten kiukkuamaan, että hänestä tuntuu, kuin hänen nyt pitäisi kaikki tehdä. Ja minä sitten sanomaan, että esitin ihan tavallisen kysymyksen, vieläpä me-muodossa, siinä hetkessä ei ollut hänelle muita vaatimuksia kuin jonkinlainen vastaus kysymykseen. Mutta sanoin, että kyllähän Armas on hieman saamaton ja masentunut ollut viime aikoina, on melkein myöntänyt sen itsekin. Hän vetosi siihen, että työnsä on nykyisin fyysisesti raskaampaa. Kysyin, pitäisikö meidän muuttaa pois tästä talosta, joka vaatii liikaa tekemistä, jota hän ei jaksa, vai ajatteleeko hän, että minä - näin eläkeläisenä - alkaisin hoitaa nekin asiat, jotka aiemmin ovat olleet enemmän tai vähemmän sanattomasti hänen velvollisuuksiaan. 

Hän alkoi taas muistella, mitä kaikkea onkaan viime aikoina tehnyt, mutta torppasin sen alkuunsa että en kaipaa mitään luetteloja tehdyistä asioista, koska ihmisen kuuluu tehdäkin jotain, eikä normaalien askareiden tekemisestä saa mitään ylimääräistä plussaa, joka vapauttaisi kaiken muun tekemisestä. Tai yritin ainakin, en oikein tiedä, sainko sanottavani ymmärrettävään muotoon. 

Kyllähän Armas leikkasi nurmikon ja trimmeröi sikakorkeiksi kasvaneita puskia sillävälin, kun me naisväki olimme poissa kotoa. Ja siivosi sisälläkin. Näinköhän läsnäolomme masentaa Armasta, ja tekee sen saamattomaksi? Kun hän on yksin, on energisempi? Mistä se taas mahtaa kertoa?