Piti itsekin ruveta siitä kirjoittamaan, kun kerran muuallakin on heretty asiaa pohtimaan.

Minun suhdehistoriani on nopeasti kartoitettu: ensimmäisen avomiehen kanssa yhdessä kymmenkunta vuotta, seitsemän kihloissa. Erottiin sen juomisen ja raha-asioiden sotkemisen ja niistä seuranneen valehtelun takia - näin, että se on syöksykierteessä, itse se ei sitä nähnyt tai halunnut nähdä eikä halunnut kurssiansa muuttaa. Tai ei pystynyt. En halunnut mukaan siihen, joten lähdin. Tai pistin sen lähtemään. Vaikka rakastin. Liekö sekin ollut yksipuolista.

Puoli vuotta sinkkuutta, tosin niistäkin suurin osa kevyessä laastarisuhteessa tyhmän mt-tapauksen kanssa. Sitten nykyisen Armaan kanssa vuodesta 1995. Ajauduin oikeastaan tähänkin, en välttämättä olisi valinnut puolisoksi tätä miestä, mutta se oli itsepintainen ja halusi heti naimisiinkin. Mutta on tässä pärjätty.

Nyt sitten suunnasta jos toisestakin esitetään, että pitäs olla romantiikkaa suhteessa. Pieniä asioita, jotka kertovat välittämisestä? Suuria asioitakin. Kuten jotain shampanjapulloja yllärinä. Huh. Lahjoja, kukkia...

Ei meillä vaan sellaisia näe. Enkä minä ole nähnyt siinä mitään ongelmaa, mutta nyt mietin - no en tosissani - että onko meidän suhde ihan vääränlainen, kun semmoisia pitäisi olla. Ne vähäiset huomionosoitukset, mitä on, menee minulta Armaallepäin. Pusun tai halauksen saa, jos pyytää tai menee huulet töröllä ja kädet levällään luo. Halaukset tosin usein jotenkin vaillinaisia, käsiä ei kiedota mun ympärille vaan ne on jotenkin suorana mun sivuilla. Joskus tuon kaupasta jotain, mistä tiedän Armaan pitävän, mutta eipä se koskaan ostele minulle mitään, jos en pyydä. Kukkia saan ehkä kerran vuodessa syntymäpäivänä, jos silloinkaan. 

Joskus se saattaa kurkistaa paistinpannulle ja todeta, että "Kiva, teet makkarakastiketta" mutta muuten ei turhia kehuskele eikä lässytä. Ei sano rakastavansa, jollei kysy. No, sanoo se joskus - viimeksi eilen kinkkusalaatista - että hyvää sapuskaa. Ja kiittää ruuasta. 

Itse sanon useinkin rakastavani - "minä sinua", vastataan - ja taputtelen ja silittelen. Jos Armas oma-aloitteisesti tulee koskettamaan, se on lähes aina merkki siitä, että seksiä pitäis saada. Hellyydestä - joksi ilmeisesti katsotaan kouriminen tietyistä paikoista - pitää saada palkka, muuten sitä ei tipu.

Usein kyllä tuntuu, että Armas ei tiedä, eikä edes välitä tietää, mistä minä pidän. Eräänä iltana se soitteli YouTubesta jotain musiikkia, ja pyysin, että laittaa jotain, mistä minä pidän. Laittoi The Eaglesin (?) Hotel Californian! Minä en ikinä kuuntele Eaglesia, ja tuo kyseinen biisi on niin loppuunkulunutkin... mistä ihmeestä Armas sai päähänsä, että tykkäisin siitä? Rääkäisin kyllä vastalauseeni. Laittoi sitten Claptonin Laylan, ja sen nyt vielä kuuntelikin.

Mutta että kahdeksantoista yhdessävietetyn vuoden jälkeen ei osaa sanoa, mistä musiikista pidän??!! Tietää varmasti, mutta ei ole välittänyt kai panna mieleensä. Meillä yleensä kuunnellaan - muuten kuin kuulokkeilla - vain Armaan mielimusiikkia, joten minä kyllä osaisin panna levylautaselle (kuvaannollisesti) montakin biisiä, josta Armas tykkää. Klamydiaa, Ramonesia, Volbeatia, Motörheadia, Venomia... no, ainakin bändin tiedän. Paula Koivuniemeä, Kaija Koota, Petri Nygårdia.

Kun tässä näitä juttuja listaa ja miettii, alkaa kyllä ihmetellä itsekin, että välittääkö se minusta ihmisenä ja kumppanina oikeastaan ollenkaan. Vai olenko vain välttämätön paha? En kai ole hirveän pahakaan, koska olen vielä tässä. Ja sen verran pahoja ollaan läpikäyty, että uskon rakkautta olevan - ilman sitä ei varmasti oltaisi enää yhdessä. Toisaalta, jos joku nainen tosissaan kiinnostuisi Armaasta ja haluaisi sen itselleen, en uskoisi sen olevan kovin vaikeata... alusta lähtienhän se on ollut altis naisten huomiolle ja tainnut kuvitella usein liikojakin. Ja minä olen pitänyt selviönä, että jossain vaiheessa se vaihtaa minut nuorempaan - meillä on ikäeroa se reilu kuusi vuotta. 

Kun meillä oli avioliittoa takana vajaa vuosi, Armas jo rakastui toiseen (10 vuotta minua nuorempaan, 20 kg kevyempään) naiseen, ja se oli molemminpuolista. Meidän yhteisellä työpaikalla vielä, työkaveriin. Kusinen paikka, mutta vedin sen kunnialla, mielestäni. Toiset kummasteli, enkö ole mustasukkainen (totta helvetissä olin) ja vakuuttelivat, että se pettää mua, mutta sanoin, että Armas on aikuinen ihminen, joka itse kantaa vastuun omista tekemisistään.

Kyllä se rumasti minua kohteli, ja ehkä tällä järjellä olisin sen jättänyt, mutta silloisella järjellä en. Ehkä en rakastanut tarpeeksi pitääkseni kynsin hampain kiinni, kun päästin vapaaksi ja katsoin, palaako takaisin. Ehkä se oli hyvä, etten tiennyt, kuinka vakavasta asiasta oikein onkaan kyse, vaikka Armas aika paljon asiaa jakoi kanssani. Oli kysynyt kaveriltaan, vaihtaisiko vai pitäisikö vanhan, ja ilmeisesti kaverin mielipiteellä oli painoarvoa, koska jäi. Tai ehkä minussa oli vielä sen verran uutuudenviehätystä.

Sitä ei enää ole, joten vastaavanlainen juttu veisi Armaan ihan taatusti. Vaakakupissa uusi, ihana rakkaus ja toisella puolella ränsistynyt lihava vanha akka, joka kärsii masennuksesta, kiukuttelee, ja laiskottelee sekä tylsä perhe-elämä teini-ikäisine tyttärineen.

Täkyjähän se on heitellyt ja ehkä heittelee vieläkin, mutta jossain vaiheessa jo puutuin asiaan ja käskin sen hoitaa ensin vanha suhde loppuun, ennenkuin tunnustaa rakkauttaan muille naisille. Mulle ei sellasia sano, mutta toisia tekstareiden mukaan rakastaa valtavasti ja pitää uskomattoman kauniina... höh. En muista, että olisi koskaan minua rakastanut valtavasti. Korviaan myöten rakastunut on sanonut olleensa, ja siitäkin on varmaan seitsemäntoista vuotta. Kauniiksi sanomista en voi edes vaatia, saatika uskomattoman kauniiksi. 

Kovin romanttinen persoona tekisi omat johtopäätöksensä varsin nopeasti ja häipyisi muualle, mutta elämän raadollista puolta katsoneena ja miettineenä pidän tätä nykytilannetta ihan hyvänä. Kyyninen aikuinen? En kyllä ole edes lukenut naisten hömppäromaaneja siinä määrin, että ne olisivat muokanneet maailmankuvaani, mutta ilmeisesti on oikeasti olemassa (miehiä ja) naisia, jotka arvottavat suhteen romanttisesti.

Mitähän tuollakin tarkoitin... jotain sellaista, että pidetään ikäänkuin selviönä sitä, että oikeassa rakkaussuhteessa kuuluu jättää pikkulappusia rakkaudentunnustuksineen ympäriinsä toisen löydettäväksi, kätketään lahjoja alusvaatelaatikkoon ja tilataan kukkalähetti tuomaan kimppua ja poksautellaan samppanjapulloja muuten vain juotavaksi. Yök, samppanja on pahaa ja sana skumppa on ärsyttävä.