No niin, jälleen yksi valvottu yö. Ensin kumppanin kuorsausongelma - tai siis minun ongelmanihan se on - ja sitten kun siirryin lasten huoneeseen nukkumaan (tytöt nukkuu saunakamarissa) niin kummitukset ajoivat pois. 

Ensin nukahdin ihan mukavasti siihen, näin kyllä outoa unta, missä tyttöjen seuraaman tv-ohjelman päähenkilö yritti manata äitini henkeä tai jotain... äkkiä kuului ankara ääni, joka sanoi jotain sellaista kuin "En jaksa! Sinun äitisi on hylännyt sinut jo aikaa sitten, tämä tällainen on ihan turhaa!" ja tunsin suurta helpotusta, tai ainakin ajattelin olevani helpottunut. Heräsin siihen, kun patja heilui ja ajattelin koiran etsivän parempaa nukkumapaikkaa, patjan liike oli kuin koira olisi kävellyt siinä pään vierellä. No, koirat tietysti nukkuivat kaikessa rauhassa. 

Vähän oli inhottava tunne, pelottavakin. Juuri tuossahan kuopuskin aina väittää tuntevansa outoja juttuja, ja minäkin usein siellä nukkuessani olen tullut häirityksi jollain, mitä ei sitten olekaan. Olen kaiketi blogannutkin asiasta. Toinen koirista nukkui peiton päällä ja toinenkin siirtyi peiton ulkopuolelle, minun toiselle puolelle. Rapsuttelin sitä siinä hetken ja sitten käänsin selän ja yritin saada taas unen päästä kiinni. Ajattelin, että nyt minulla on turvallinen olo, kun toinen koira on siinä etupuolella ja toinen painautui selkää vasten. 

Sitten selkäpuolella oleva koira alkoi murista, oudolla äänellä, epäröivästi. 

Sehän ei murise turhasta koskaan; toinen on se, jolla on joskus murina herkässä. Tämä vieläpä tunki itsensä peiton alle ja ylitseni siihen mahan puolelle, kuin sitä todella olisi pelottanut. Siinä vaiheessa meikätyttö läks. Kello oli 03:22 kun tulin alakertaan. Ei se ole ihme, että kuopusta vielä vuosi sitten pelotti niin kovin, ettei uskaltanut yksin nukkuakaan huoneessaan.

Ja minä en ole enää varma näkemyksestäni, että koirat eivät aisti kummituksia. Ehkä ne aistivat koirakummitukset?