Sarjassamme onkohan mielenterveyteni missä jamassa, kun eilen kilahdin ihan syyttä suotta. Tai siltä vaikutti itsellenikin. Tai sitten siihen vaikutti se, että Armas oli taas sillä tuulella että valitti ja tiuski ja jos ei valittanut tai tiuskinut, puhui kuvistaan, jotka oli ottanut päivällä. Sitä itseään varten tehty ruoka ei kelvannut, pari pihviä napsi pannulta vain ja loppuillan nautti nestemäistä ravintoa kaljatölkistä. Pieni väärinkäsitys vielä päälle, niin hyvä mieleni romahti pohjalukemiin. Ja kun tämä meidän talo on niin pieni, tuntuu etten mahdu elämään täällä. Että olen joku ylimääräinen joka on siellä missä muut ei halua istua. Toisaalta mitäs uhraudun aina. Ja sitten uhriudun täällä. Ajattelin kyllä, että jos kyselee ruokaa niin sanon: pihvit söit eilen, ni makaroonit voit syödä tänään...

Nyt on lauantaiaamu, ja saan koko alakerran itselleni! Hetkeksi aikaa, ennenkuin Armas nousee, sillä on ihme tapa viikonloppuisinkin nousta aikaisin, vaikka olisi krapulakin. Ensi viikko on iltavuoro, mikä tarkoittanee kaljaa joka arki-iltakin.