Eilen ajattelin, että jos oikeasti olisi tarve vaihtaa akkaa, niin lähtisi varmaan liikkeelle hieman huolitellumpana. Sehän se on ollut yksi varma merkki Armaassa, se itsestään ja ulkonäöstään huolen pitäminen, kun sillä on ollut joku nainen jonka takia on pitänyt näyttää hyvältä. Parta ajettu joka päivä ja hajusteita holvattu, uusia vaatteita ostettu ym. Nyt kun olimme koko perhe kaupungissa ja katsoin kirkkaassa valossa aviomiestäni, näin aika karun ilmestyksen. Kauheissa likaisissa työkamppeissa, pipo päässä, naama punaisena (taas se naaman iho oireilee) ja se parta oli kauhea. Keskeltä poskea oli vedetty puolentoista terän levyinen kohta lyhyemmäksi (ehkä edellispäivänä) ja kaulalta vähän. Se onneton harva jämä leuassa ja korvien edessä iso "pulisonkisänki". Olisi voinut ottaa kuvan ja lähettää sen sille nuorelle pimulle, että tässä on todellisuus.

Vaikka eipä sitä nyt niin kiinnostakaan tämä ukko. Kipakasti oli vastaillut äijän kysymyksiin siitä, miksi oli niin vaisuna. Armashan on sitkeä ja sinnikäs - siksi minäkin tässä olen - pakonomaisuuteen asti. Syytää tylsää höpinää ja suuttuu, kun siitä ei olla kiinnostuneita. Normaali ihminen ymmärtäisi pakit, kun ne saisi, tämä ei. Sivuhistoriasta näen, että viestilaatikko on auki joka kerta vaikka vain kurkkaisi faceen. Ja siksihän sinne kurkataankin, josko olisi vaikka viestejä. Jaksaa vain yrittää, vaikka toinen sanoisi ettei ole kiinnostunut sillä lailla. Pukee yrittämisensä "muuten vain" jutteluun, ettei muka olekaan mitään vailla. Pimu on ihan fiksu tapaus ja näkee kuvion: heti kun hiukan lämpenee, niin Armas kuumenee ja alkaa luulla että nyt onnistaa. Sehän se on ollut aina, kaikkien naisten kanssa - pieni ystävällisyyden osoitus nähdään paljon merkityksellisempänä kuin onkaan. Säälittävää. 

Eilen kun oltiin kaupassa ja lapset siinä valkkas ostettavaa, minä löysin sohvan millä istahtaa siksi aikaa. Mies oli piilossa myyntitelineen takana ja tsekkasi puhelinta - luultavasti ne viestit taas - enkä voinut mitään, että minua säälitti se surkea pipopää. Teki mieli halata ja sanoa että tykkään. Sitten ajattelin, että hän ei arvostaisi sitä, eikä hänelle tulisi yhtään sen parempi mieli minun tekemisistäni. Sen pitäisi olla joku muu. Minun tykkäämiselläni ei ole hänelle väliä. Tai se on peruskauraa, jotain mikä vain on aina, vaikka mitä typeryyksiä itse tekisi. 

Sääli ja huono omatunto. Siinä ne mun kompastuskivet.