Väsyttää. Kyllä kai, kun on katkonainen neljän tunnin yöuni takana. Olen alkanut inhota öitä. Nukkumista. Tai en inhoa niinkään nukkumista, mutta sitä kun ei saa unta ja levottomat jalat sekä ajatukset piinaa.

Päätä särki eilen jo nukkumaan mennessä, mutta kuvittelin sen paranevan yön aikana. Paskat. Unta piti loitolla ajatukset pari päivää sitten murhatusta (tai tapetusta, en tiedä mikä on oikea laillinen termi) tuttavasta. Mitä hän on ajatellut, kun on tajunnut kuolevansa... miltä se mahtaa tuntua... nyt hän on ruumishuoneella kauniina nuorena ruumiina. Dkt-harjoitteita piti käyttää, että sai ajatuksensa käännettyä kohti tilanteen hyväksymistä. Mitäpä ongelmia minulla on, verrattuna naisen läheisiin. Onneksi murhaajalla ja uhrilla ei ollut lapsia, yhteisiä ainakaan. 

Tuntuu, että nykyisin nukunkin niin katkonaisesti. Herään joka asennonvaihtoon. Ja välillä joku kävelee minua pitkin, pari paukamaakin on tullut. Äsken käveli taas, ja onnistuin laittamaan valot ja näkemään sen, ennenkuin vilahti pois; kirppu. Ei sentään lutikka, kuten pelkäsin. Tässä siivottomassa mörskässä ei mikään olisi yllätys, ällötys kyllä. Mahtaako olla edes lintukirppu, kun tähän aikaan on liikkeellä ja puremat on yksittäisiä. Joka tapauksessa taidan tänään yrittää siivota ja ainakin vaihdan lakanat. 

Aurinko nousee sadepilven reunan alapuolella, paistaa rankkasateeseen. Hienon näköistä.