Eilen ja tänään on taas ollut masennusta ja ahdistusta päässä. Ei tahdo jaksaa. Mieli tekisi vaikka vaihtaa verhot, mutta se tuntuu täysin ylipääsemättömältä urakalta. Lasten lakanat pitäisi vaihtaa. Kaipa 13- ja 14- vuotiailta voi jo itseltäänkin vaatia ainakin osallistumaan asiaan, ellei sitten täysin itsenäisesti hoitamaan sitä. Lastenhuone pitäisi raivata ja imuroida. En jaksa, enkä jaksa myöskään alkaa vaatia lapsilta - se tietää vain kauheaa vääntöä, enkä todellakaan jaksa alkaa sitä vääntöä. Eläköön sikolätissä, jos haluavat. Laskiaispullia olisi kiva tehdä... se vasta ylipääsemättömältä tuntuukin. 

Iltapäivällä vien koirat rokotettavaksi, ja siinä lienee minulle ruuanlaiton lisäksi hommaa ihan riittävästi. Ainakin aiheuttamaan ahdistumista ja riittämättömyyden sekä voimattomuuden tunnetta. No, ainakin tiedän, mitä tehdä. Laiha lohtu. 

Ahdistusta tiedän syntyvän eläinlääkärin vastaanotollakin, koska edellisen kerran olin siellä lopetuttamassa kaksi rakasta koiraa. Kyyneleet valuu taas, kun sen muistan. Niin turhaa. Ei olisi pitänyt ottaa koko koiria. Miksi kuvittelinkaan, että joku auttaisi minua kantamaan niistä vastuuta? Miksi kuvittelin, että koira auttaisi minua pois masennuksesta? No siksi, kun niin oli ennenkin tapahtunut. Mutta miksi, oi miksi hylkäsin järkeni ja otin ennestään tuntemattoman rodun edustajan pelkkien rotukuvausten perusteella?? Kuvitellen, että kun olen osannut terrierin ennenkin kasvattaa normaaliksi koiraksi, ettei toisen sorttinen terrieri olisi sen kummempi? No, vahingoista pitää ottaa oppia eikä jäädä piehtaroimaan niihin. Niin sanoo järki. Ja katsoo paheksuen vieressä, kun tunteet piehtaroi ja syyttelee itseään ja suree ja vihaa ja tekee mitä tunteet tapaa tehdä. 

Toivon, että saisin potkut töistä. En olisi voinut viisi vuotta sitten uskoa, että joskus toivoisin sellaista! Ja nyt pelkään, ettei sitä tapahdukaan. On valheellinen tunne, kuvitelma, että jos saisin uuden alun, tai pääsisin puhtaan pöydän ääreen, olisi muka parempi. Ennen oli tunne, että työpaikka luo turvallisuutta. Nyt vihaan sitä työpaikkaa. Luulenpa, että jos ja kun potkut tulee, tulee myös kohta ikävä sitä työpaikkaa. 

Kun ei tiedä, mikä on oikea ratkaisu! Heitänkö noppaa, kuten eräät uskovaiset, saadakseen tietää Jumalansa tahdon? Kysynkö yksisarviselta tai tarot-korteilta? Menenkö meedion tai selvänäkijän pakeille? Kirkkoon? Hautausmaalle?