No niin, tulee sentään sitä työttömyyskorvausta. Ei, vaan ansiopäivärahaa.

Luin Ben Malisen uusimman kirjan läheisriippuvuudesta, ja siinä oli paljon asiaa minusta. Ja Armaskin siinä vilahti. Minä vain en ole työteliäs uupumukseen asti - olen uupunut tekemättä mitään - enkä pyri täydellisyyteen - olen itse asiassa hutilus - enkä vaadi täydellisyyttä muiltakaan. En ole auttavainen itseni uhraten. Ehkä äidin takia uhrauduin, koska tiesin, ettei hänellä ole enää aikaa paljon. Kirjassa oli esimerkki siitäkin; kun uhrautuu toisen takia ja sitten se toinen kuolee, romahtaa auttaja kun ei enää olekaan ketään, kenen kautta elää. Näinhän minulle kävi. Siitähän tämänhetkinen masennus alkoi. Ja nyt on eläkehakemus menossa. 

Työpaikkalääkäri uskoo, että ainakin määräaikainen eläke tulee. Hoitoneuvottelu on taas loppukuusta, ja kaipa silloin ajateltiin sen päätöksen olevan jo tullut. Määräaikaisella eläkkeelläkin pääsen eroon työpaikasta ja työpaikka pääsee eroon minusta. Ei minulla ole siellä enää tulevaisuutta. Onko sitten missään, jää nähtäväksi. 

Tuohon läheisriippuvuusasiaan palatakseni, mahtaako persoonallisuushäiriöllä "riippuvainen persoonallisuus" olla juuria tuossa läheisriippuvuudessa... se ei liene lääketieteen tunnustama termi. Hylkäämisen pelko ainakin on kummassakin. 

"Jos parisuhteessa alkaa tuntua siltä, että oma rakkaus toiseen riippuu tämän osoittamasta rakkaudesta, kellojen pitäisi alkaa soida." Ei varmaan tarkoiteta hääkelloja tuossa.

"Tasapainoisessa suhteessa on valinnan vapaus ja mahdollisuus sanoa ei ilman, että pelkää toisen kokevan tulevansa torjutuksi ja hylätyksi."

"Läheisriippuvainen ei löydä itsestään elämän todellista merkitystä. Se löytyy vain muualta, muiden kautta. Siksi hän tarvitsee kokemuksen onnistumisestä ja luvan olemassaololleen toisilta."

"Läheisriippuvainen ei pysty uskomaan, että jokuolisi myös häntä varten tai että joku haluaisi olla hänen seurassaan ilman vastapalveluksia. Niinpä hän hakeutuu, mieluiten suhteisiin, joissa toisella on vielä huonompi itsetunto ja vielä heikompi itseluottamus. Kuvioon kuuluu usein toisen jonkin sortin fyysinen riippuvuus.... ... Karkeasti sanottuna sitä saa, mitä tilaa. Läheisriippuvainen ei nimittäin usko ansaitsevansa parempaa. Hän ei usko, että hänelle voisi tapahtua mitään hyvää tai että hänellä olisi oikeutta olla onnellinen."

"Läheisriippuvainen voi vähätellä ihmissuhteen ongelmia tai kieltää ne kokonaan. Vaikka muut näkisivät ne selvästi ja yrittäisivät puhua niistä, läheisriippuvainen ei uskalla eikä pysty myöntämään sellaista, minkä kohtaaminen on liian tuskallista. Siitä seuraa tilannesokeutta, jossa hän voi uskotella itselleen ja muille, etteivät ongelmat ole niin pahoja kuin miltä näyttävät. Hän haluaa uskoa parempaan huomiseen, ongelmien katoamiseen ikään kuin ihmeen kaupalla.

Läheisriippuvainen on sitten kun -ihminen, joka elää jatkuvassa odotuksen tilassa. Hän voi myös vähätellä läheisensä ongelmia puolustamalla tätä: "Onneksi hän ei sentään tee sitä tai tätä." Tämä johtuu siitä, että hän elää tietynlaisessa mustavalkoisessa joko-tai-valintatilanteessa. Hän kokee itsensä tilanteen vangiksi ja valitsevansa siksi huonoista vaihtoehdoista parhaan."

Lainaukset ovat kirjasta "Taakkana läheisriippuvaisuus - kenen elämää elät?" kirjoittajana Ben Malinen.