Oli käyty retkellä, ja oli suunniteltu alustavasti, että mentäisiin auton parkkipaikalta myös toiseen suuntaan katsomaan karttaan merkitty luonnonsuojelualue. Kysyin sitten, että mennäänkö sinne, ja huokaisin perään että "ei kyllä jaksais". Armas tokaisi, että "ei sitten mennä jos sinä et jaksa". Ajattelin syyllisenä, että no niin, minun takiani ei nyt taas päästä sinne, ja arvelin ääneen, että varmaan jaksan, kun hetken istahdan ja syön eväsleivän. "No mutta mä olen jo pakannut kamerankin pois!" sanoo Armas. Ensin esittää asian, että ei mennä kun sinä et jaksa, vaikka oikeasti ei ollut itsekään lähdössä. Pääsipä taas vain osoittamaan minua. 

Muutenkin kaikenlaista syyllistämistä, ja jos kerron, että tuollainen ei ole mukavaa, tulee riita. Kaikki kielletään; eihän hän koskaan syyllistä ketään, ei ainakaan tarkoita. Narsismin piirteitä. Tässä eräänä päivänä Armaan lällytellessä koiraa katsoin hänen naamanilmettään ja ajattelin, että noin hellää ilmettä ei ole kukaan muu tässä perheessä saanut osakseen ikinä. Tuumin, että rakastat varmaan koiraa enemmän kuin ketään ihmistä, niin ei vastannut, hymyili vain.

Tulisipa lottovoitto, että olisi se omavara, jos tulee ero...