Tähän on näköjään tultu minun kasvatustavallani - nuoret eivät ota vastuuta omasta elämästään, vaan kaiken pitäisi olla kivaa ja helppoa. Ei minusta näköjään ole äidiksi ja kasvattajaksi, mutta myöhäistä katua kun paskat on jo housuissa. Olisi pitänyt ankarammin kasvattaa, vaan mitenpä sitä olisi uskaltanut suisidaalista lasta prässätä ja julmasti pakottaa se asioihin, joihin se ei koe pystyvänsä. Ottaa vastuu siitä, että se toteuttaa uhkauksensa ja elää sen asian kanssa loppuelämä. Ei mitenkään. Kunpa joku olisi minulle sanonut 20 vuotta sitten, että pelkällä rakkaudella ei lasta voi kasvattaa, sinulla ei ole rahkeita muuhun ja sinun masennuksesi periytyy ja tarttuu lapsiisi ja pilaa heidänkin elämänsä.

Rakkaudesta tässä vaiheessa ei tunnuta edes välitettävän.

Hippukin on saanut jo helpotusta koulunkäyntiinsä kaksi vuotta, mutta vieläkään ei maita siihen paneutuminen. On vaikeaa eikä ole kivaa.

Tintti nyt valitsi väärin, eikä kuunnellut pätkääkään puheitani, joilla yritin saada hänet ymmärtämään ettei ole järkevää hakea alalle, jolle ei ole yhtään lahjoja, vain siksi että kaveri meni samalle linjalle. Siihen on nyt mennyt rahaakin monta sataa ja ihan turhaan. Aivan kuin sitä rahaa puussa kasvaisi.

Minä en jaksa tukea tarpeeksi nuorison kipuilussa, kun täysi työ on oman itsen koossa pitämisessä. Minäkin haluaisin päästä vastuistani, muuttaa jonnekin pois ja jättää kaikki. Mutta ei niin voi tehdä.