Jahka saan ne isän perunkirjoitukset käytyä, niin koitan varata itselleni jonkinlaista lääkärinaikaa. Ei ole yhtään hyvä, että unet on niin pätkittäisiä, aina väsyttää, aamuisin ei haluaisi nousta - koirat pakottaa, on iloisia kun herään ja nuolee ja heiluttaa häntää ja tallustelee päällä ja haluaa ulos - ja iltaisin ei aina kuitenkaan uni tule. Ja yölläkin välillä valvottaa. On minulla niitä siskon antamia Imovaneja jemmassa pari vielä, mutta en koe normiväsyn olevan niin tiukka paikka, että siihen niitä käyttäisin. 

Ja miten sitä on niin kipeä ja jäykkä vanhus jo viisikymppisenä. Aamuisin portaiden laskeutuminen vintistä on vaivalloista. Joutaisin pois. Miten ihmeessä jaksan taas tulevan talven? Olen fyysisesti ja henkisesti niin väsynyt. Pelkään, että lääkärikin sanoo vain, että masennusta se on, lissää lääkettä. Inhoan niitä sivuoireita, kyllä nekin elämänlaatua huonontaa. Ahdistuksen poistoon ei edes ole mitään lääkettä, mikä ei väsyttäisi tolkuttomasti lisää. On jotenkin käsittämätöntä, että edes voi olla yhtä aikaa ahdistunut ja pohjattoman väsynyt. Ahdistus kun kuitenkin on jonkinlaista levottomuuttakin. Tai suunniltaan oloa.