Meillä on mennyt hyvin. Mitä nyt minua masentaa sydämeni valtiaskoiran menetys vieläkin välillä, ja joskus muutkin asiat, mutta sehän on sitä normielämää. Ihmissuhteissa on ollut hyvä tuuli purjeissa.

Kuitenkin on välillä tullut ikävä fiilis, että en saa takaisin sitä, minkä itse sijoitan. Tiedän, että se on tyypillinen läheisriippuvaisen ihmisen tyyli, että mennään vaikka solmuun että saadaan toinen pysymään tyytyväisenä. Olen mennyt solmuun asioissa, joilla ei ole minulle kovin suurta merkitystä, ja jotenkin tuntuu että oikein millään ei ole merkitystä. Paitsi muiden hyvinvoinnilla. 

Tätäkin kirjoittaessa olan yli kurkkii se negatiivinen hahmo kuiskimassa, että ei sinun kuulukaan saada mitään, et ole sen arvoinen. Ja että helpompaa on vain mennä muiden aatosten mukana eikä alkaa vängätä omiaan.

On suukkoja, halauksia, verbaalisia rakkauden ja välittämisen tunnustuksia, jälleennäkemisen iloa - mun puolelta. Toissailtana pienessä huppelissa Armas halasi minua oma-aloitteisesti kertoessaan jännittävänsä erästä työasiaa. Se oli oikein merkillepantavaa. 

Eilen Armas oli enemmän kuin pienessä huppelissa, ihan kunnon jurrissa. Istuin keittiössä ja A. soitti olohuoneessa tietokoneelta musiikkia bändiltä, jota tietää minun inhoavan. En halua olla nipottaja ja määräilijä, ja kestän kyllä yhden huonon kipaleen. Tällä kertaa alkoi soida heti perään toinenkin saman bändin kappale, ja kysyin "onko pakko?" *nauroi* "unohditko että olen täällä?". Ei kuulemma unohtanut. "Teetkö sen sitten ihan tahallasi?" *naurua*

Minun täytyy sanoa, että huono musiikki - eritoten tämän yhtyeen - saa minut ärtymään käsittämättömästi, ja oli ehkä jo tässä vaiheessa se kuuluisa v-käyrä nousussa. Loppujen lopuksi sain kuulla olevani "aina vihainen". Vaikka se nyt varmasti oli vain kännisen örinöitä, niin se jotenkin pisti. Se oli niin väärin! Olen yrittänyt olla niin iloinen ja mukava, mutta sitä ei huomioida mitenkään, ja kun sitten jostain sanon vähän vastaan, niin olenkin "aina vihainen". Mutta mistään tällaisesta ei olisi saanut puhua, koska hän toi kukankin. Niin, sen hyasintin minkä pyysin tuomaan kaupasta. Ilmeisesti sen olisi pitänyt suojata häntä niin, että saa laukoa seurauksitta mitä tahansa.

Minulla ei ole ollut edes mitään syytä olla vihainen viime aikoina, vaikka Armas toki juo mutta ei siitä kannata vihainen olla, ei sellainen mitään auta. Kurjistaa vain ilmapiiriä. Sitäpaitsi jos siitä sanoisin, niin kommentti olis "aina sinä kyttäät minun juomistani". Vaikka en välitä siitä enkä laske sen juomisia, mutta jos erehtyisin sanomaan että olet juonut tänä viikonloppuna 32 tölkkiä olutta, olisi kommentti "aina sinä".

Tuntuu, että elän harhassa, joka romahtaa ennemmin tai myöhemmin.