Tilanne:

Alkuilta. Tintin kaveri tule kysymään Tinttiä ulos. Olen olohuoneessa, ja Tintti huutaa eteisestä kysymyksen, saako mennä. Sanon, että saa, mutta vain siihen asti, kun sauna on lämmin ja sinnemeno edessä. Armas on vessassa ja kuulee kysymyksen ja minun vastauksestani "sauna", ja kieltää lasta menemästä. Minä en ole asiasta tietoinen, ennen kuin lapsi tulee myrtyneenä olohuoneeseen, ja saan kiskomalla kiskottua siitä tiedon, että isi kielsi. 

Meillä on ennenkin muristu siitä, että ensin on kielletty (by Armas) ja sitten luvattu (by minä) kun ei ole tiedetty toisen kiellosta. Nyt Armas sotkeutui kiellolla asiaan, vaikka kuuli, että minä vastasin - vaikkei kuullutkaan, mitä. Ja kun kyseenalaistin hänen menettelynsä, hän sanoi "Olisit sanonut!" 

Vika oli siis minussa.

Tilanne:

Jokin vastaavanlainen tapahtuma, jonka unohdus on armeliaasti pyyhkinyt pois, ja minä ruodin asiaa sanomalla, että oli ikävää, että sanoit sillä tavalla, se sai minut syylliseksi, vaikken ollut. Puhuin mielestäni täysin asiallisesti, ehkä hieman kiihtyen kun asia oli niin kuohuttava. Ja tunteet. Ja vastapuoli ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Sitten tulee kysymys: "Mikä sua vaivaa?" 

Siis minua vain vaivaa nyt jokin, mikälie naisten vaiva, ja sen takia puhun Armaalle ikävästi!? Mitään oikeaa syytähän puheisiini ei ole, kunhan aloin jonkin vaivan takia kimittämään. 

Vika oli siis minussa.

Vika lienee minussa silloinkin, kun koen tuollaisten puheiden mitätöivän mielipiteeni ja tuntemukseni. Vain mieluisat tunteet ovat sallittuja. Epämieluisat tunteet ovat vaiva. Ja yksi tapa saada ihminen raivostumaan on olla ottamatta kantaa hänen puheisiinsa, kysymällä vain "Mikä sua vaivaa?"