En haluaisi lähteä täältä kotoa minnekään. Ei siellä "ulkomaailmassa" useinkaan sen enempää ahdista, mutta se lähteminen, ja lähdön ajatteleminen, ja parkkipaikan etsimisen ajatteleminen, ja yksi lähetys pitäisi noutaa Matkahuollosta ja toimittaa osa siitä paikkaan, jossa tänään on syntymäpäivät - enkä tiedä, pitäisikö minun jotenkin muistaa synttärisankaria ja miten sen tekisin, jos niin tekisin - ja jonne epämääräisesti kiertoteitse kuulin itseäni kaivattavan apuvoimiksi, mutta ei vain ole suoraan otettu yhteyttä eikä kiertoteitsekään kellonaikaa kerrottu. 

Ja kun on sitä muutakin menoa tänään. Ehkä turvaudun osittain miehen apuun tässä. Mies. Niin. Sai päähänsä, että nyt tarvitaan kuomullinen peräkärry. Normaalisti hänellä ei ole työpäivänä aikaa viestitellä vaikka olisi aihettakin, ja eilen oli sitten käyttänyt osan työpäivästään selaamalla myynti-ilmoituksia ja soittelemallakin. Peräkärry nyt helvetti tarvitaan puutarhajätteen kuljettamiseksi, kun tässä on kahdeksantoista kevättä pärjätty ilmankin, eikä silti puutarhajäte tuki nurkkia! Sanoin, että lainaisi äitinsä mieheltä, kun hänellä on iso korkealaitainen peräkärry... No, siinä ei ole kuomua. Jos olisi kuomu, ei tarvitsisi pressujen kanssa värkätä, kun lasti pitäisi peittää. 

Että kun ei viitsisi millään levittää pressua, niin pitäisi sitten käyttää kauhea rahamäärä kuomullisen peräkärryn ostoon. Kärryn, jolla enimmäkseen ei tee yhtään mitään. "Kun käytetyistäkin pyydellään xxx euroa ja tää lupasi tinkiä xxx eurostakin!" Joopa joo. Kun herralla on rahaa tilillä lopputilistä, niin se polttelee ja pitäisi saada käytettyä. Samaa perhettä ollaan, ja minulla ei ole rahaa. Tarvitsisin autoon uudet kesärenkaat - vanhat on niin sileät, että niitä ei edes kannata alle laittaa. Jarrut kirskuvat niin pahan kuuloisesti, ja jäävät rahisemaan, että niillekin pitäisi tehdä jotain. Remonttimies pitäisi kutsua katsomaan yläkerran remonttitarvetta, itse remontista puhumattakaan. Mutta kun kuulemma siihen remonttiinkaan ei pikkusataset riitä. Siispä "pikkuraha" on pantava esimerkiksi peräkärryn ostoon. 

Ja sitten kun miehellä on ollut outoja tuntemuksia, jotka voisin maallikkona laittaa vaikka peräti aivoinfarktin piikkiin, eikä se mene selvittämään asiaa. Ei tarvitsisi kuin pyytää soittoaika työterveyshoitajalle, niin asia selviäisi. Ei se paha pois mene sillä, ettei sitä ajattele, tai sen selvittämisestä kieltäytyy. Sanoo, että maanantainahan on aika fysioterapeutille - eihän se fysioterapeutti ole mikään sairaanhoitaja!

Mutta pihahommia mies on paiskinut. Jopa aamulla ennen töihinlähtöä.

Tyttären ahdistus ahdistaa, ja hänen pääsykokeensa. Toinen tytär aikoo lopettaa "kesken" sen omansa, koska hänellä on opintopisteet kasassa, ja opettajan virkaa hoitava henkilö ei hyväksy tytön ratkaisua, koska "sitten on vaarassa syrjäytyä", ja uhkailee soittavansa minulle jos tytär lopettaa. Opiskelupaikkaa haettu ja varmasti ainakin pisteiden ja peruskoulutodistuksen perusteella tulee pääsemäänkin, että tuskin on syrjäytymisvaaraa hänellä nyt. Mutta viimeistään nyt se tuli sitten todistettua, että kyseessä ei todellakaan ole mikään "valmentava" koulu, vaan ihan pelkästään syrjäytymisen estoksi kehitetty "nuorison päiväkoti". Mutta uskallanko sanoa suoria sanoja, jos minulle soitetaan? Not.

No, mies suostui laittamaan soittopyynnön työterveyshoitajalle. Yksi ahdistuksen aihe vähemmän - ellei sitten todeta huolta aiheelliseksi; sitten vasta ahdistaakin.