Ihan alkuun haluan korostaa, että en usko itselläni olevan kykyä nähdä enneunia, vaikka jotkut uneni on voinut jälkikäteen yhdistää jollakin lailla myöhempiin tapahtumiin. Esimerkiksi mummon halvaantuminen ja puhekyvyn menetys - unessa puhuin hänen kanssaan puhelimessa, ja sitten hän lakkasi vastaamasta, vaikka tiesin että oli siellä toisessa päässä - ja jonkin ajan päästä seurannut kuolema - unessa näin hänet päällysvaatteet päällä lapsuudenkotini keittiössä, lähdössä... ja jotain muuta pienempää ja tyhmääkin. 

Viime yönä heräsin vahvantuntuiseen uneen, jossa iso mustavalkoinen kissa hyppäsi kuumalle puuliedelle, tai se oli pieni, matala irtoliesi ulkosalla, kesäkeittiömalliin. Pelkäsin, että kissa polttaa itsensä, mutta totesin, että enemmän pelättävää mulla on itselläni, kun ne kuumat kapistukset putoili sieltä tositosi kuumalta liedeltä mun päälle - kissoillahan on tapana pudotella tavaroita. En kuitenkaan palanut pahasti, jokin valkoinen mömmö viilensi niitä rautajuttuja, joita sieltä putosi. Osa niistä oli miehen, mutta mies itse oli poistunut kauemmas eikä tullut apuun. Kissalle ei käynyt mitenkään. 

Kun sitten heräsin enkä saanut enää unta vähään aikaan (en sentään jäänyt tuntikausiksi valvomaan tällä kertaa) niin päässä muotoutui selitys, että liesi oli ns. kotiliesi, jonka järjestyksen sotki kissamainen nainen, poltin itseni ja mies vetäytyi pois tilanteesta. Seuraavaksi sitten mietin, että se liittyy mun kissatalolla käynteihin. Sitten aloin pelätä, että tulee tulipalo. Valkoinen aine olisi sammutusvaahtoa.

Luultavasti ei tapahdu mitään. Armas kyllä huolehtii ulkonäöstään taas normaalia enemmän. Reaktiot minun kommentteihini ovat taattua tavaraa - enkö saisi ajaa partaani, enkö saisi käydä parturissa... ja eilen hyvin intensiivisesti viestitteli facebookissa. En käynyt kysymässä, kenen kanssa niin innokkaasti kirjoittelee, vaikka hän kyllä on heti utelemassa ja selän takana katsomassa, kun minä kirjoittelen. 

Yritin tuossa aiemmin jutella omista peloistani ja tunteistani Armaalle, niin hänen kommenttinsa oli, että ei ne asiat murehtimalla korjaannu. Sanoin, että ei ne korjaannu silläkään, ettei niitä murehdi eikä niille tee mitään muuta kuin yrittää olla ajattelematta. Ja että ei hänellä muutakaan menetelmää ole tarjota. Se kirvoitti tuon edellisen, lyhyen postaukseni. 

Seuraavana päivänä olin hieman kireä, ja Armas kysyi, olenko pahalla päällä, ja sanoin olen, ja hän kysymään, onko hän tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, mikä sen aiheuttaa, sanoin en tiedä mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Että pienet asiat taas kasautuu. "Asioiden" tiukkaamiseen sitten sanoin, että ei hänelle kannata mitään selittää, kun mielipide on vain aina, ettei asiat murehtimalla korjaannu. Huutoahan siitäkin seurasi. Mutta eihän puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä, jos apua tai edes ymmärrystä ei saa. Voin puhua asiani täällä, ja saan enemmän apua ja ymmärrystä ilman, että täytyy riidellä ja huutaa ja itkeä.