Eilen illalla lähetin Kaiken Johtajalle (jota ei ole edes olemassa) kysymyksen, miksi potussa olen vielä täällä. Miksei ole tullut fataalia aivotapahtumaa, vatsa-aortan repeämää tai jotain muuta, miksi pitää vain ryömiä tässä paskassa. 

Paskassa, joka on siis vain pääni sisällä. Ulkoiset puitteet on ihan ookoo, mitä nyt rahaa voisi olla enemmän, että pääsisi meren rannalle tai jonnekin, missä ahdistus ehkä hetkeksi vähän helpottaisi. Eikä tarvitsisi aina murehtia "entä jos ja sitten kun". 

Mikään ei tunnu onnistuvan. Kärvistelen pätkäpaastolla, eikä painokaan laske, päinvastoin. Miten sekin on mahdollista, kun ennen olin sellainen iltasyöjä, ja nyt ne napostelut on poissa? Miksi tukka surkastuu, vaikka olen ollut kuukausia kumirenksuttomanakin? Miksi kynnet surkastuu, vaikka syön terveellisesti ja piimax-kuurejakin otan? Miksen voi surkastua pois tästä maailmasta?