Hei oikeasti, miten se voi olla niin vaikeaa? Kerroin jo aikaa sitten, että minulla on vielä yksi kerta hoitajalla sekä hoitoneuvottelu, ja sitten se loppuu. Kun kävin sen viimeisen kerran siellä hoitajalla, kuului ihmettely "eikö sen pitänyt jo loppua?". Selitys uudelleen. Nyt viikonloppuna muistelin ääneen, että se hoitoneuvottelu on viikon päästä maanantaina, ja korjasin asian tarkistettuani, että tiistaina. Taas ihmettelyä "eikö sen pitänyt olla jo loppu?". Ja eilen sitten kysyi, että onko se huomenna. Siis se, mikä on viikon päästä. Muisti sentään, että jotain on, ja että tiistaina. Yritän pitää kartalla, ettei tarvitsisi joka kerta kuunnella niitä ihmettelyjä kulkemisistani, mutta näköjään samat ihmettelyt kuuluu, olin kertonut tai en. Ihan turhaa vaivaa.

Olen ollut taas niin onnettoman maissa pitkän aikaa, odottanut, että se menisi ohi, eikä se mene. Innolla talvella odottamani aika on nyt käsillä, mutta innosta ei enää jälkeäkään. Toivon, että saan mielialan ylös ennen sitä hoitoneuvottelua, etten joudu lääkityspuheiden kohteeksi. Annan niin helposti periksi kun homma perustellaan kunnolla by auktoriteetti. 

Mitään ei huvita tehdä, ja jos jotain yrittääkin, eikä se heti onnistu, iskee huonoudentunne ja luovuttaminen ja itseruoskinta ja "ei minusta ole mihinkään" -fiilis. Ja loukkaannun helposti. Ja ärsyynnyn helposti.

Kun edes saisi nukuttua kunnolla yöt, että ei väsyttäisi päivät. En näköjään meinaa osata nukkua enää. Nukahtamislääke ei viimeksi tuntunut tehoavan, kun oli kriisi-ilta (ihan henk. koht. kriisi vain) ja itketti enkä voinut sänkyynkään mennä, etten niiskutuksellani häiritse muita. Kauan aikaa piti käyttää rauhoittumiseen ja laittaa vielä nenäsuihke tukkoisen nenän avuksi, ennen kuin pystyin menemään sinne sänkyyn, ja unen tulo kesti silti kauan. Nyt ei ole enää kuin puolikas jäljellä. Ehkä sitten hoitoneuvottelussa kysyn niitä tarvittaessa otettavia, koko yön unen tarjoavia pillereitä, joista lääkäri puhui jo aiemmin. Lääkitystähän sekin on, mutta ei säännöllistä, joka päivä otettavaa, kaikkine haittavaikutuksineen ja vieroitusoireineen.

(On muuten sadas kirjoitus tämä täällä...)