Miten helpottavaa, ettei tarvi tänään lähteä minnekään! Jos ei 

halua. Semmoinen myräkkäkin on, etten ihmettele, vaikka 

olisi puita nurin pitkin poikin tietä. Kirjoitin tekstin Notepadille, ettei karkaa mahdollisen sähkökatkon aikana, mutta siitä tuli tuommoinen oudosti rivittynyt, eikä se suostu siitä muuttumaan edes tuolla Tx - napilla, jonka pitäs poistaa muotoilu. Aivan sama, perkele. 

 

Eilen päiväosastolla oli 

syksyn yhteenvetopalaveri, jossa suuri osa osanottajista oli 

ihan uusia, ekaa viikkoa... että ne varmaan osaakin hyvin 

kommentoida, kuinka osaston toiminta on muuttunut 

aiemmista ajoista tänä syksynä! Minäkään en osannut, vaikka 

olen ollut jo, mitä, reilun kuukaudenko tai jotain. En muista, 

en jaksa ajatella. Tyhmyyksissäni avasin suuni, enkä tajunnut 

kritisoidessani, että ne ohjaajat saattavat ottaa sen 

henkilökohtaisesti. Tuli fiilis, että pomo kerää kaiken 

kunnian, mutta ohjaa kritiikin hoitajille. Tai siis niille 

ohjaajille, miksi niitä nyt sanotaan... Kaiken kaikkiaan 

ahdistava palaveri. Se pomonainen sanoi minulle, että "täällä 

harjoitellaan niitä epävarmoja ja hieman ahdistaviakin 

tilanteita" tjsp., ja kyllä olisi tehnyt mieli sanoa, että olen 

kuule lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä, en todellakaan 

tarvitse enää harjoitusta! Elämässä on tullut harjoiteltua 

paskamaisia tilanteita ja ahdistusta aivan tarpeeksi, mutta 

turvallinen paikka olisi ihan kiva. Sellainen, missä voisi olla 

levollisin mielin. Tuntea olevansa oikea ihminen eikä typerys. 

Tuo on minulle kuin työpaikka; sinne mennään kun on pakko 

ja suoriudutaan tehtävistä mahdollisimman hyvin. Ja 

ahdistutaaan ja todetaan, että muutkin mokaavat, mutta eivät 

ole moksiskaan, kun taas minä kannan noloja muistoja mukanani

ikuisuuden ja luulen kaikkien muistavan omat möhläykseni aina minut nähdessään.