Hippu kärsii masennuksesta ja terveydenhoitaja suosittelee hänelle psykiatriaa. Pelkää kokeita, joita tällä viikolla on useita - olisi tänäänkin, mutta tyttö on edelleen kipeä - koska on sitä mieltä, ettei osaa. Englanti, matematiikka ja kemia. Sain hänet suostumaan siihen, että pidetään tänään kevyt katsaus vaikeiksi kokemiinsa asioihin. Katsotaan, löytyisikö jonkinlainen idea tai valaistuminen polynomien suhteen. Hipulla kun tahtoo tulla itku, kun joku yrittää sitä neuvoa. Otetaan rennosti.

Tintti taas on aina aamuisin - osin muulloinkin - kamalan väsynyt, eikä haluaisi mennä kouluun. Ei millään. Tällä viikolla on joka ikinen aamu ollut yhtä tsemppaamista! Kahtena aamuna olen vienyt autolla kouluun. Sama homma oli keväällä, ja Tintti kävi verikokeissakin, mutta kaikki arvot oli huippuluokkaa. Pelottaa, että se on oikeasti jotenkin sairas, mutta oireet on niin epämääräiset ja tuntuu, että ne on vain kouluunmenokammoa. Ei ole koulussa kuulemma mitään ahdistavaa. Pärjääkin hyvin, mutta ei pakkomielteenomaisesti tähtää "kympin tytöksi". 

Ja minä täällä enempi vähempi ahdistuneena yritän kannatella ja rohkaista lapsia, vailla minkäänlaista omakohtaista kokemusta siitä, miten lasten kanssa keskustellaan vaikeista asioista ja kannustetaan eteenpäin. Itse olen joutunut lapsenakin itseni kantamaan ilman aikuisen apua. Selviämään masennuksistani (no yhdeksännen luokan kevätpuolella kävin koulupsykologin luona muutaman kerran) ja kotitehtävistäni ja matematiikasta, pähkäilemään yksin vaikeita asioita. Niin helvetin yksin, että sellaista yksinäisyyttä ei saisi kukaan lapsi kokea! Mutta ei sitä saanut millään lailla oireilla, piti olla vain kiltti tyttö. 

Siinäköhän se ongelma onkin? Vanhemmat ei osaa, toinen ei edes halua eikä näe mitään ongelmia. Onneksi Hipun koulun terveydenhoitaja on hyvä ja huolehtiva, näkee asioita ja Hippu uskaltaa hänen kanssaan puhua. Tintin koulun hoitaja taas on sellainen, ettei hänen luonaan halua kukaan edes käydä.