Mun pää on totaalisesti tyhjenemässä. Näen mielessäni omat aivoni, jonka laajoissa tyhjissä onkaloissa ajatushaiku vaeltaa eksyksissä kuin ilmaan hajoava tupakansavun kiehkura. Valkoinen kuorikerros on niin harsuuntunutta, että loogiset ajatukset putoavat sen läpi hukkaan. Tai ehkä ne on täynnä nestettä, johon järki hukkuu.

Jotkut mielleyhtymät, jotka ovat syystä tai toisesta virheellisesti muodostuneet, jää päällimmäiseksi, eikä totuus kyseisistä asioista pääse iskostumaan. Armaanikin sanailee niin verkkaisesti, että hätäisenä ihmisenä ehdin tehdä vaikka minkälaisia johtopäätöksiä puolikkaasta lauseesta, ja vaikka ne olis vääriä - kuten yleensä on - ne jää elämään omaa elämäänsä mun päässä.

Esimerkki 1:

Meidän kellarissa on alkanut haista home, oon aatellu, että sitä vois vähän tuulettaa, kunhan tulee kuivemmat ilman. No, Armaani tulee reissultaan kotiin, käy ensin kellarissa ja sitten saunalla laittamassa tulet kiukaaseen. Kun se tulee sisään, totean: "Kävit vissiin kellarissa?" ja se sanoo "Joo. Piti jättää ovi auki, kun taas tuli savut sisään." Huomattavasti rauhallisempaan tahtiin, mitä menee tuon lauseen kirjoittamiseen ja lukemiseen monta kertaa.

Päähäni jäänyt ajatus: Armaani on jättänyt kellarin oven auki. Hyvä. Tuulettuu.
Totuus: Armaani on sulkenut kellarin oven siellä käydessään, mutta jättänyt saunan oven auki.

Esimerkki 2:

Suunnittelemme lähtöä Aulangolle. Ajattelen, että Hippu vois ottaa oman kameransa mukaan, niin saisi otettua omia kuvia.

Päähäni jäänyt ajatus: Hipulla oli oma kameransa mukana, jolla se otti kuvia.
Totuus: Hipun kamerasta oli akku lopussa, se otti kuvia mun kameralla.

Sitten kyselen siltä, latasko se kuvat ja omaanko kansioonsa - sillä on omia kuviaan varten koneella oma kansio, kuten on järkkärillä otetuillekin kuville. Se oli ihan että täh.