No täällä keikutaan, ehkä vajaan tunnin nukkuneena, jos sitäkään. On ollut ajateltavaa, ja kun tulin sanoneeksi puolen  yön maissa (unta turhaan tunnin verran yrittäneenä) saunakamariin matkalla olevalle Tintille, että voinko tulla hänen kanssaan sinne, jos en saa unta... sanoi, että mikset tulisi jo nyt. Toivoi suorastaan. Joten menin, ja siellä on hieman ahdas paikka koirien kanssa olla, lisäksi homeen haju häiritsee. Nenä meni ensin tukkoon ja sitten kuivui. Mietin asioita, sisustin köyhästi uutta asuntoa (jota ei siis vielä ole), päätin varata jutteluajan pankkiin, punnitsin näkökantoja... Ajattelin ensin kitkuttaa edes viiteen, mutta tulin jo puolen jälkeen tänne sisätiloihin. No, koska Armas on mennyt vasta nukkumaan parisen tuntia sitten, on ainakin rauhaa kirjoittaa vaikka mitä paljastuksia.

Aloitetaan vaikka siitä, mitä ei oikeastaan voi olla paljastamatta, jos aikoo tämän tarinan kertoa; on tunnustettava, että menin kuitenkin sinne FB-iin. Onhan se ollut ihan kätevä viestintäkanava, olen saanut siellä asioita selvitettyä sellaistenkin ihmisten kanssa, joita en varsinaisesti tunnekaan, olen saanut sitä kautta töitä ja mikä parasta, olen sen kautta keskustellut syvällisiä Tintin kanssa. Hänellekin nähtävästi kirjoittaminen on todella paljon helpompaa kuin puhuminen, kun on kyse hieman vaikeammista asioista. Saatamme kirjoittaa toisillemme  yksityisviestejä niin, että minä olen tässä koneella ja Tintti viereisessä huoneessa. Kukaan muu ei kuule/näe juttujamme ja voimme puhua asioista, joista ei ääneen koskaan puhuta. 

No, siellähän sitten on (selitän siis niille, jotka ei asiaa tunne) sellainen meininki, että jos "tykkää" jostain kirjoituksesta (?) tai on kommentoinut sitä, sen kommentit tulevat ns. ilmoituksiin, vaikka postaus itse olisi kaverin sivulla. Sain ilmoituksia eräästä keskustelusta Armaan sivulla, hän kertoi siinä nähneensä unta tupakan ostamisesta. On siis ollut jo pari kuukautta ilman. Joku hänen naispuolinen kaverinsa keskusteli hänen kanssaan ihan julkiviesteillä siellä (no yksityisviestejähän ei tietysti näekään) asiasta ja asian vierestä, ja kehotti sitten Armasta menemään päikkäreille, jotta on taas aiheita "illan keskusteluihin". Kysyin tietysti, että tuonko kanssa sinä illat pitkät keskustelet, kun roikut yöhön asti fb-ssä. Kielsi kovasti juuri koskaan kirjoittaneensa ko. ihmisen kanssa, ihmetteli että miksi se nainen sillä tavalla edes kirjoitti.

Asia jäi, kunnes jonkin ajan kuluttua Armas kertoi, että kyseinen ihminen voisi vaikka tulla fb-kaverikseni - ihmettelin miksi sellaista haluaa, kun ei tunnetakaan, ja sitäkin ihmettelin, miksi hän NYT sitten kirjoittaa tuon tyypin kanssa, kun ei kerran juuri koskaan kirjoita. Ympäripyöreää vastausta kirjoittamiseen, mutta jostain syystä ei halunnut omin sanoin kertoa, miksi joku randomi naisystävä haluaisi minut kaverikseen, vaan halusi näyttää sen viestin, missä nainen niin sanoo. Olisi näyttänyt puhelimella, mutta minä ilkimys halusin nähdä sen koneelta, että näen koko viestiketjun. 

Se alkoi Armaan marmatuksesta naiselle, kuinka minä - "parempi puolisko" - ärsytin, kun olin kysynyt siitä "illan keskustelu" -jutusta! Että sen oli oikein pitänyt lähteä asiasta avautumaan ihmiselle, jonka kanssa "ei juuri koskaan kirjoita"! Voi helvetti, sanon minä. Nainen selitti että ei toki ole syytä olla mustasukkainen, hän on niin sitoutunut kihlattuunsa ja otti puheeksi fb-kaveruuden, vaikka kuulemma on erittäin tarkka kaveriensa suhteen. Armas ei ilmeisestikään halunnut kaveruuttamme, koska valisti naista, että "kyseessä on melkoisen erikoislaatuinen persoona" ja tietysti maininnat eläkkeelläolosta masennuksen takia. Nainen sanoi olevansa sairaanhoitaja tai jotain, että pärjäisi kyllä tjsp. Sairaanhoitaja masentuneen kaveriksi, my ass...

Miksi, oi miksi tuollainen juttu piti minulle esitellä? Tosin eihän Armas olisi halunnut kai näyttää kuin sen yhden viestin, jossa naisystävä esittää sen fb-kaveruusajatuksen, mutta minulla oli jo omat epäilykseni siitä, kuinka se nyt sillälailla vain puheeksi tuli... No ei ole tullut kaveripyyntöä, ja se taitaisikin mennä hylkyyn. Niin sairasmielinen persoona olen, etten kaipaa sairaanhoitajia kavereiksi. 

Unohtui mainita tuosta välistä yksi juttu - en ole varma, missä vaiheessa se tapahtui, luultavasti ennen sitä fb-kaveruusjuttua - mutta Armas sanoi lähtevänsä kävelylle. Kuulemma hermostutti edellisöinen uni, ja siksi. Siis hänhän ei KOSKAAN lähde kävelylle muuten vain. Ainoastaan kuvaamaan, ja silloin ei todellakaan ollut kuvausilma, vaan sateinen, märkä ja harmaa. Ei siis ollut ihme, että epäilys taas heräsi, ja piruuttani sanoin (niinkuin sillä nyt loppujen lopuksi olisi ollut mitään väliä) että mene, mutta jätäpä puhelin kotiin. Alkoi selitykset siitä, että ei hänen tarvi mennä, jos ei saa, ja voidaan mennä yhdessäkin (paistoin juuri lettuja, ja sanoin, että en ole tulossa kävelylle hänen kanssaan) ja loppujen lopuksi jätti menemättä. Myöhemmin väitti, että olisikin ollut menossa kuvaamaan kännykkäkameralla, että siksi ei halunnut ilman lähteä.

Tuo "erikoislaatuinen persoona"-väite on kaiketi lähtöisin siitä, kun en halunnut sitä Armaan kaveria meille juomaan, kun itse olen kotona. Kun olin sanonut, että voi tulla, mutta minä en halua olla silloin paikalla. Olen siis kuulemma haitaksi hänen "ystävyyssuhteilleen" oman ihmisvihani takia. Normaali persoona hyväksyisi kaikki vieraaksi tyrkyllä olijat, ilmeisesti. Tämä asia tuli ilmi myös eilen, Armaasta kuulemma tuntuu siltä, että koska minä en pidä ihmisistä, haluaisin ettei hänkään olisi missään tekemisissä ihmisten kanssa. "Estää" oli hänen käyttämänsä sana. Sanoin siihen, että minusta tuntuu, että sinä haluaisit olla tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa, jotka ovat siellä luurin takana, etkä niiden ihmisten, jotka ovat vieressäsi. Myönsi, että niin taitaa olla - vaikka nyt tämä kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, ei se sanatarkasti ihan noin mennyt, enkä tiedä tajusiko Armas edes, mitä tarkoitin. No, sanoin, että minä en millään tavalla estä sinua menemästä niiden kaveriesi luo, mutta tämä koti on myös minun kotini, ja vieraista pitää neuvotella. Eihän hän koskaan halua mennä kenenkään luo. Tai ehkä ei ole kutsuttu. 

En sitten tiedä, liittyikö se "illan keskustelut" -episodi sitten tähän hänen tunteeseensa myös; minä ehkä haluaisin estää myös hänen iltakeskustelunsa? Muutenkin puolihuolimattomasta kysymyksestä paisui varsinainen keskustelugate; mahdoton selittely pikkujutusta.

Olen niin tyytyväinen, että Armaan loma loppuu... vähenee (pitäisi ainakin!!) se kaljanlipitys ja yökukkuminen ja jokaöinen känni. Hetkeksi hän säikähti taannoista huonoa oloaan, että joko meni maksa, mutta kun ei heti mennytkään, jatkui sama peli. 

Kirjoitin manuaalikirjeen parhaalle ystävälleni (ennen i.k.-episodia) ja pienen lisäyksen episodin jälkeen, ja läksin sitten viemään sitä oikein kylälle asti postiin, ettei vain joku saa jotain päähänsä... pyöräilin sinne ja taluttelin pyörää välillä, oli leuto ilta ja mukava (no ehkä vähän kateellinenkin olin) katsella ja kuunnella pihoillaan elävien ihmisten - lähinnä lasten - leikkimistä ja touhua. Keräsin kimpun sinisiä kukkia äitiä ajatellen - äiti tykkäsi sinisestä - ja aioin viedä sen hautausmaalle. 

En usko jumaliin, taivaaseen tai helvettiin, mutta nyt ahdistuksissani pyysin äidiltä neuvoa tilanteeseen ja tyyneyttä kestää se mielipaha. Jo hautausmaan parkkipaikan laidalta näin omat rakkaat tyttäreni - olivat lähteneet etsimään minua, kun en ollut sanonut kenellekään, minne lähdin, eikä alakerrassa ollut lähtöhetkellä muita kuin Armas, enkä edes tiennyt, kävelenkö omalle postilaatikolle vai vienkö kirjeen kauemmas - ja silloin tuli mieleen, että siinä ovat ne minun elämäni tärkeimmät asiat nyt, 2-4 vuotta (ellei Armas löydä toista ennen sitä) kestän ja sitten en enää. Ja se mielentyyneys oli kylmää rautaa. Minä, saamarinmoinen itkupilli, en itkenyt yhtään vaikka se typerä jankkaus asiasta jatkui reissuni jälkeen! Syyllistäminen. Kieltäminen. Asioiden kääntäminen. Minun syyllistäminen asioiden kääntämisestä. Normimatskua siis. Armas ei edes tainnut ymmärtää edes, vaikka sanoin, että syy mieleni pahoitukseen ei ollut hänen iltakeskustelunsa tai mustasukkaisuus (kuten hän mielellään tuntui ajattelevan), vaan se oli hänen omissa sanoissaan, joista tajusin hyvin, minkälaisena paskana hän minua pitää. Sanoin, että anteeksipyynnön sijaan vain kieltää kaiken (vaikka sen itse näin) ja syyllistää minua vaikka millä lailla. No pyysi se sitten anteeksi JOS oli loukannut. No jaa, en tiedä, miksi niistä sanoista edes loukkaannuin, ehkä se oli ihan ymmärrettävääkin, ettei sitä ymmärretty :)

Tyypillinen sananvaihto menee tähän tapaan: "Miksi sun piti mennä kertoon sille tuo?" "Ei minun pitänyt mennä kertoon sille, mutta miksi sun pitää...jne." "Ja kuitenkin menit. Miksi sie vain kiellät sen, vaikka se tapahtui?" "En minä kiellä sitä, että se tapahtui, mutta minä en ymmärrä miksi sun pitää... jne jne." Joskus pitäisi nauhoittaa noita juttuja, ja antaa sen itse kuunnella, jos se vaikka sitten kuulisi nuo jatkuvat kieltämiset, joita se suoltaa ja kieltää suoltavansa. Ja minä näin, että asiassa ei ole enää mitään keskusteltavaa, se oli varsin selvä, ainakin minulle, mutta Armas jostain syystä halusi ottaa sen puheeksi aina uudelleen. Juovuksissahan hän oli, tietysti. Mutta se, että pitää sama asia selittää moneen kertaan eri tavalla, on omiaan saattamaan aluksi viattomaltakin kuulostanut asia epäilyksenalaiseksi.

Aivan samahan se on, mitä hän siellä fb:ssa rupattelee ja kenen kanssa, mutta minua harmittaa, että Armas luulee minua niin jumalattoman tyhmäksi, että voi mokomilla selittelyillä saada minut vakuuttuneeksi, että mitään sellaisia ei ole olemassakaan. Keskusteluja. Tiedänhän minä, ettei läheskään kaikki ole edes mitään naisjuttuja, jutteleehan hän miestenkin kanssa, vaikka yli puolet kavereista onkin naisia ja niistä yli puolet minulle tuntemattomia. 

Nyt olen erittäin lukijaepäystävällinen jaaritellessani tätä asiaa näin pitkään ja moneen kertaan, mutta kuten tiedetty, tämä on terapiaa. Olen miettinyt sitä lääkityksen aloittamista taas, kun oli se syvempi alho tuossa, mutta eihän sellaista lääkettä ole, joka parantaisi puolisosta aiheutuvan pahan mielen. En tiedä, ehkä on turhan toiveikasta ajatella, että masennukselle olisi tuollainen yksittäinen syy, ja sitten paranisin, jos se seikka muuttuisi toisenlaiseksi, mutta kyllähän se ihan ehdottomasti asiaan vaikuttaa, ja paljon. 

Sitä manuaalikirjettä kirjoittaessani tajusin, että ne jutut on kirjoitettuna todella pieniä ja naurettavia, mutta kun pikkujuttuja toistuu päivittäin ja viikoittain, niin kyllä ne vaikuttavat. Esimerkki naurettavasta pikkujutusta, josta on lapsellista edes loukkaantua:
Paikka - Mäntyluoto
Aika - Auringonlaskuun 15 min
Tehtävä - Auringonlaskun kuvaaminen
Armas: "Näyttää siltä, että pilviä on just sopivasti upeaa auringonlaskua varten" 
Minä: "Olen eri mieltä."
Armas: "Miksi?"
Minä: "Liian pilvistä."
  --- varttitunnin kuluttua:
Armas: "Ei tule mitään, on liikaa pilviä."
Minä en sano mitään. En sano, että mitäs minä sanoin. 

Myöhemmin toisessa, vastaavassa yhteydessä sanoin tuostakin, että olit niinkuin en olisi jo sanonut asiasta, ja se on ärsyttävää. Myönsi vasta sitten, kun olin muistutellut tarkkaan tilanteesta ja paikasta, missä keskustelu käytiin, että "jaa niin, taisit sinä jotain sellaista puhua..." hyvin väheksyvästi.
Siis kyllähän minä olen monesti väärässä näine juttuineni, en todellakaan joka kerta saa tilaisuutta olla sanomatta "mitäs minä sanoin", mutta yleensä kyllä sitten sanon, että olin väärässä, sinä olit oikeassa. Olen ajatellut, että sellainen on kiva kuulla, että "niin metsä vastaa" ja "sitä niität, mitä" ja "tee toiselle, mitä" jne. Mutta ei. Meillä nämä "tee toiselle niinkuin toivot toisen tekevän sinulle" -jutut kulkevat vain toiseen suuntaan. 

Paitsi jos sanoo, että tee niin ja sano näin. Mutta eihän nyt helvetissä minun vastuullani voi olla tässä elämässä vielä sekin, miten aviomieheni huoltaa omaa parisuhdettaan? Minunko se nyt pitää kertoa, että tuo minulle joskus kukkia/suklaapatukka/jotain, josta tiedät minun pitävän, halaa joskus ilman syytä, ja sano joskus minulle että rakastat? Eikö ole oikeutettua odottaa, että sellaisella "normaalilaatuisella persoonalla" olisi kykyä hoitaa nämä asiat ihan käskemättä? Ei se ole rakettitiedettä, ja se tulee luonnostaan, jos välittää. Jos välittää. Alkaa tuntua ja näkyäkin kyllä, että ei välitä. 

On sitäpaitsi sanottukin.

Juu, valitanhan minäkin hänestä, ja puhun pahaa täällä, ehkäpä minun pitäisi vain mennä itseeni ja syyllistyä siitä, kun teen sitä samaa, mistä moitin. Tosin teen tämän täällä suhteellisen anonyymisti, kun taas FB:ssa ollaan ihan nimien kanssa ja tiedetään, kenestä on kyse. FB:ssakin saatan joskus jotain yksityisviestissä sanoa, mutta en todellakaan ihmiselle, jolle "tuskin koskaan kirjoittelen"...