Armas on alkanut harrastaa valokuvausta. Hän on usein omien harrastustensa pauloissa niin vallan, että muut asiat jäävät - niille ei vain riitä mielenkiintoa eikä aikaa. Perjantaina sanoin parikin kertaa, että muista, että muukin maailma on olemassa. Tai jotain sinnepäin. 

Olin väsynyt, ja illalla lähdin nukkumaan puoli kymmenen aikoihin. Sanoin Armaalle - koska arvasin hänen olevan taas pauloissa - että varmistaa, että Tintti tulee pois koneelta kymmeneen mennessä. Hän olisi halunnut hoitaa asian heti. Koiratkin käytti iltapisulla heti. Mutta lapsi tuli nukkumaan vasta puolen yön jälkeen. Mielestäni se on liian myöhäistä, olkoonkin viikonloppu. 

Heräsin siihen Tintin nukkumaantuloon, kysyin miksi näin kauan valvoit, vastasi että luki akuankkoja. Todennäköisemmin on jatkanut puhelimella sitä tietokonesessiotaan. Ja Armas ei ole mitään muuta nähnyt kuin ne harrastesivunsa ja kaljatölkkinsä.

En saanut unta, ja asia alkoi kasvaa taas mielessäni. Ajattelin, että on käytävä siitä puhumassa - ihan typerä ajatus, eihän humalaisen kanssa voi mitään puhua! 

Pitää palata taaksepäin muutaman selityksen  verran. Tintti on yleensä tullut nukkumaan samaan aikaan kuin minä, etenkin näinä iltoina, kun Hippu on Hipunnupulla yötä. Ei ole kauaa, kun pelkäsikin niin kovin, että minun oli nukuttava vieressä. Armas on yleensä patistanut lapset nukkumaan pian yhdeksän jälkeen, elleivät ole omia aikojaan menneet jo siihen aikaan. Myös viikonloppuisin, tosin nyt jo hieman löysemmin. 

Armas on myös normaalisti osallistunut kotitöihin, mutta nyt viimeisten viikkojen aikana harvemmin. Ei ole hänelle normaalia käytöstä esimerkiksi se taannoinen juttu, kun kaapi kastikekulhosta loput kastikkeet lautaselle, mutta jätti likaisen  kulhon ja kapustan siihen, mihin ne käsistä putosivat. Eikä kajonnut niihin enää, vaikka tahallani jätin ne itsekin pois korjaamatta vähäksi aikaa. Näitä pikkuasioita on tullut sen myötä, kun Armas hyväksyttiin jäseneksi eräälle valokuvaussivustolle. 

Ja minähän en nalkuta. En edes huomauttele, syystä että en ole itsekään täydellinen. Nalkuttamattomuutta ei lueta viaksi vaimolle, mutta äidille kyllä. Pitäisi siis komennella lapsia tekemään se, minkä isänsä on normaalisti tehnyt?

Olin siis sängyssä pyörinyt ja vihaiseksi tullut, moisesta välinpitämättömyydestä. Tokihan sitä nyt pitää lapsistaan huolehtia, vaikka onkin hieno ja kiintoisa harrastus! Tulin sanoneeksi aika kireällä äänensävyllä - no hiljaa vielä siinä vaiheessa - että tätä juuri tarkoitin sanomalla, että muista, että on muutakin kuin tuo. Pitää asialliset hommat hoitaa. 

Kovat puolustelut tietysti alkoi, ei huomannut että kello on niin paljon (MOT!) ja olisiko hänen pitänyt häätää Tintti nukkumaan hänen syödessään iltapalaa (koko sen kaksi tuntia yhtä paahtista?), hänhän vain luki (tietysti kännykkä pantiin syrjään tarvittaessa), lapset valvovat muutenkin viikonloppuisin puolilleöin (paksua puppua!) ja seuraavaksi vedettiin esiin marttyyrikortti. 

Hänkö ei enää saa valokuvata ollenkaan, eikä harrastaa mitään (kamala akka, joka kieltää häneltä valokuvaamisenkin!) kun hänen täytyy olla perheenisänä. Sanoin, että saa harrastaa, mutta pitää muistaa, että muutakin elämää on. Kun se hänen harrastamisensa on (kuvausreissujen ohella) sitä tietokoneen ääressä istumista. 

Siinä vaiheessa tuli se, joka räjäytti pankin, katkaisi kamelin selän ja sai maljan vuotamaan yli: viittasi hän kukkuroillaan olevaan tiskipöytään, että sinäkin vaan istuit koko illan television äärellä, ei näytä että olisit muuta tehnyt tjsp. En edes kuunnellut loppuun, suutuin niin silmittömästi. En nimittäin oikeasti istu kaiket päivät teeveen ääressä, ja olin sinäkin päivänä pyykännyt, lenkittänyt koirat, käynyt kaupassa, leiponut Hipun kanssa (harjoitussatsi tiistaille, kun hänen pitää viedä kouluun leipomuksia myyntiin) ja tehnyt ruokaa. Armas oli sitten mieltä, että television sijasta minun olisi kuulunut siivota tiskipöytä sillävälin, kun hän "harrastaa" siinä tietokoneella! Vasta sitten olisi ollut varaa tulla sanomaan, ja tuskinpa silloinkaan.

Tulipahan siivottua. Tulipahan taas huomattua, kuinka paljon (=vähän) arvostusta tässä huushollissa saa, ja vielä vähemmän, jos uskaltaa aukaista suunsa. Pitäisi olla vain aina kiltti, hiljaa, kotona kaikkien tavoitettavissa varmuuden vuoksi, jos joku vaikka yhtäkkiä päättääkin kaivata minua johonkin - enimmäkseen kuitenkin vain ruoan laittoon, ja mielellään pyykitkin pitäisi pestä ja nyt nähtävästi asetellaan hartioilleni myös kaikkien muiden kotitöiden antisankarillista viittaa. Minähän olen kotona, eläkkeellä, eikä minulla siis ole muutakaan tekemistä mutta jaksamista rajattomasti. Että siinäpä minulle oivallinen harrastus! Sitten voisimme Armaan kanssa molemmat harrastaa täysipainoisesti! Hyvä diili: minä en ota kuvia ja hän ei siivoa kotia.

Minun vastuullani ovat koirat. Lasten vaatetus, koulunkäynti sekä yhteydenpito kouluun (Armas ei ole koskaan edes aktivoinut Wilma-tunnuksiaan, jotka saatiin ainakin 2 vuotta sitten), kuljettaminen tarpeellisiin paikkoihin, hammashoitola- ynnä muiden aikojen hallinta ja käyntien toteutus. Kodin tavaroiden ja ruoka-aineiden hankinta ja riittävyys - niidenkin, joita en käytä, kuten tavallinen margariini ja voileipäkinkku. Kahvin loppumisesta sentään Armas joskus huomauttaa, mutta tälläkin hetkellä sitä on 2 pakettia avaamattomana. 

Piha-asiat paljolti. Oman autoni nesteiden tarkistus (sekä muun voinnin tarkkailu) ja tarvittaessa lisäily. Vaatehuolto joka sisältää pyykkikoneen täyttöä, tyhjennystä, vaatteiden ripustusta (joskus sain siihenkin säännöllisesti apua, nykyään vähemmän) ja kuivien vaatteiden poiskeräystä (jonka joskus tekee Armas). 

Armas huolehtii saunan lämmityksestä, ja milloin ei, me akat tehdään se, esimerkiksi Armaan iltavuoroviikolla. Lämmittimien polttoaineiden täytöt, mutta käy se minultakin ja usein käykin. Autojen renkaiden vaihdot. Ruohon leikkuu, silloin kuin saa aikaiseksi, mutta olen sitä minäkin kuluneena kesänä tehnyt. Ennen en edes saanut. Trimmeröinti, vaikka olisin sitä minäkin tehnyt, jos vain olisin saanut koneen käyntiin. Tein sitä sitten pienimuotoisesti vain omalla sähkövehkeelläni. Suurimman osan laskuista myös hoitaa hän.

Olen yrittänyt työntää Armaan vastuulle myös nuohoojan kutsumisen ja likakaivon tyhjentäjän kutsumisen. Nuohooja ei ole käynyt vuosikausiin (kerran vuoteen pitäis käydä) ja likakaivo tulvisi yli, jos en pitäisi huolta kaivoon katsomisesta. 

Mietin tätä kilahdustani, ja totesin sen alkujuurien - hädän ja ahdistuksen aiheuttajan - löytyvän Tintistä. Hän oli to-pe yön kaverillaan, ja kotiin päästyään istui koneella tai meni huoneeseensa arvatenkin kännykällä sättäämään, tai mitä hittoa ne nykynuoret tekeekään. Feispuukkaavat. En montaa kokonaista lausetta kuullut häneltä koko iltapäivänä ja iltana. Sivumennen näin, kun oli tässä koneella, että joku poika. Ja kun tiesin sitten yöllä sen jatkuneen vielä määrätyn koneen kiinnilaiton jälkeen - olin nimittäin sanonut jo aiemmin illalla, että tänä iltana puhelinta ei oteta sänkyyn mukaan. Siitä syy sänkyyntulon myöhennykselle.

Mun pieni iilimatoni ei yhtäkkiä ollutkaan iilimato! Hänellä on oma elämä, jossa minä olen yhä pienenevässä osassa! 

Siis normaalia, kuuluu elämään ja olisi epänormaalia, jos näin ei tapahtuisi. Muttakun!! Yhyy!! Ei Hipun kohdalla ollut tällaista, luultavasti siksi, koska hän ei muutenkaan ollut niin kiinni minussa, ja suoritti irtiottoaan räiskähtelevämmin. Silti tulee vielä ja halaa ja ilmaisee kauniitkin tunteensa. Tintti ei räiskähtele, vaan vetäytyy ja mykistyy. Ja kun tiedän, että hänelle eivät ole vieraita hassut päähänpistot (kuten ajella kulmakarvat pois vain nähdäkseen, miltä sitten näyttää) niin pelkään hänen sortuvan kokeilemaan asioita, joita ei kannattaisi kokeilla. Hipulla on maalaisjärkeä, Tintillä vain järkeä. Hippu tulee kysymään aikuiselta, jos on jokin ongelma, Tintti ei puhu. Jo vuosia sitten ennustin synkästi, että Tintin kanssa voi tulla ongelmia sitten, kun hän karistaa kiltin lapsen kuorensa. 

Ja sitten kun kumppanina vanhemman roolissa on ihminen, jota kiinnostavat vain hänen omat juttunsa. Kuin eläisi poikamiehenä perheessään, eikä näe siinä edes mitään kummallista. Joka kuittaa puheet osallistuvammasta vanhemmuudesta sillä, että "kysyihän hän, miten meni koulussa" ja sillä, kun on huutanut nykyään vähemmän eikä käytä väkivaltaa kuten 10 vuotta sitten. Siihen pitää tyytyä. Hän pitää itseään tarpeeksi hyvänä. Mutta jos on lusikalla annettu ja niin edelleen...

Kyllä minäkin tiedän olevani tarpeeksi hyvä, ainakin paras, mikä meidän lapsillemme on tarjolla, mutta ei se estä minua pyrkimästä vielä paremmaksi ja olemasta kiinnostunut lasteni asioista.

Puhumista Armaan kanssa olisi, mutta asian uudelleen avaaminen tuntuu ikävältä, ja tiedän, että Armas torjuisi sen kyllä välittömästi. Ja mitä sitä tyhjää puhumaan, jos toinen ei mitään älyä.